Huhheijaa oli kyllä NIIN lähellä, etten jäänyt sohvalle torkkumaan agitreeneihin lähtemisen sijaan! Vitsit tuo vajaa tunnin ajomatka suuntaansa osaa kyllä välillä kyllästyttää. Onneksi useimpina viikkoina saan yhdistettyä treenit ja ajomatkan Parkanosta Pertteliin, on se halli melkein matkan varrella ;)

Kannatti silti ajaa, oli mukavat treenit :) Joko Zialla on naksahtanut joku epäluuloisuus-vaihde pois päältä tai sitten mä olen oppinut sovittamaan oman tahtini Zian tahtiin. Tai sitten me ollaan molemmat jopa kehitytty, voisiko olla?? Oli miten oli, tänäänkään ei tullut yhden yhtäkään jumitusta vaikka harjoiteltiin molemmille uutta asiaa: poispäin käännöstä. Ensiksi ilman estettä, Zialle oli selvästi vaikeampi kääntyä oikealle. Voisiko johtua tokon treenauksesta, vasemmalle käännöstähän tulee siinä harjoiteltua paljon enemmän kuin oikealle käännöstä? Poispäin käännös tehdään siis niin, että aluksi kuljetaan koiran kanssa nokat samaan suuntaan, eli koira seuraa itsensä puoleista kättä. Sitten tuodaan vastakkainen käsi koiran nokan eteen ja käännetään sillä koira poispäin ohjaajasta samalla kun ohjaaja itsekin kääntyy 180 astetta. Palataan siis tulosuuntaan. Selkeästi oli Zian helpompi kääntyä näin mun "mukana" kuin sylikäännöksen peruutuksessa.

Kuivaharjoittelun jälkeen poispäin käännöstä harjoiteltiin yhdellä esteellä, sitten putkella ja yhdellä esteellä ja lopuksi este-putki-este sarjana. Ei se täydellisesti sujunut, ei lähellekään, mutta mulle riittää se, että Zia jaksaa häntä heiluen yrittää eikä hyydy :)

Viimeiseksi harjoiteltiin yksi kerrallaan pentukeinua. Omaa vuoroa odotellessa hinkkasin vielä poispäin käännöstä ja kujakeppejä. Onko ne muuten kujakepit ne, jotka saa silleen vähän kerrallaan suljettua ja kepeissä on ne muoviset ohjurit? Zialla kepit on vielä kauempana toisistaan, eli käytännössä kujaa vaan juostiin lopussa odottavalle palkalle. Hienosti oli vauhtia eikä Zia epäröinyt yhtään. Ollaan tehty kujaa muutama kerta aikaisemmin ja silloin se oli kyllä neidin mielestä kovin epäilyttävä. Keinulla harjoiteltiin pientä heilahdusta, kovin korkealla ei keinun pää maasta ollut. Zipanen saisi mennä nopeammin, mutta ihan ok reipasta ravia tällä kertaa nähtiin.

Loppuun toinen ilonaihe. Molemmat tytöt olivat Piiran käsittelyssä, eikä kummassakaan ollut mitään suurempaa vikaa :) Tosi ihana erityisesti Lurun tapauksessa, sillä kun on tuntunut näitä erilaisia jumeja tulevan herkemmin kuin Zialle.

Viikonloppu voi näköjään sujua Parkanossakin oikein kivasti :) Mua kyllä harmitti ihan sikana, kun ei päästy tokavikaan omatoimiagiin perjantaina... Harmistusta yritettiin sitten kuitata omilla tokotreeneillä. Viikonlopun aikana harjoiteltiin seuraavia:

Seuraamisen kesto:
Erityisesti Zialla on tässä vielä paljon tekemistä. Kahteen otteeseen siis harjoiteltiin pelkkää kestoa suoralla pätkällä. Zia tulee helposti epävarmaksi noin viiden askeleen jälkeen, jos palkkaa ei kuulu. Vireen ollessa kohdillaan ei kesto ole niin suuri ongelma, nyt siis haetaan sitä sopivaa virettä ja koitetaan yhdistää sitä seuraamiseen. Koen, että Zia noin periaateessa osaa liikkeen, palkkaamattomuutta ei vaan ole (yllätys!) harjoiteltu tarpeeksi. Lurusella taas on seuraamisessa kehittynyt melko vakava edistämisongelma, hää tohottaa vaan menemään jolloin tarkkuus kärsii automaattisesti. Lurun kanssa siis oikeasta paikasta palkkaamista suoralla.

Merkki:
Molempien kanssa merkin harjoittelua ulkona. Vitsit, että Luru on nopea tajuamaan! Merkkiä ei ole kovin montaa kertaa harjoiteltu ja Lurua pystyy nyt jo lähettämään noin 10 metristä merkin taakse. Tottakai teen tämän niin, että alussa muutama toisto lähellä ja sitten pikkuhiljaa kaueammas. Kaukana ollaan siis siitä, että merkki sujuisi automaattisesti kerralla pitkältä matkalta. Mutta edistys tähän asti on ollut ripeää. Zianen, voi Zianen... Tekee ihan hienoja toistoja lähietäisyydeltä, mutta muuttuu epävarmaksi heti, kun matkaa yrittää kasvattaa. Pikkuhiljaa siis edetään. Zia korjaa kuitenkin sijainnin hienosti, eli jos jää sivuun merkistä ja en palkkaa, hakee oikean kohdan :)

Luoksetulo:
Lurulla yksi pysäytys ja yksi suora, molemmat hienoja :) Pysäytystä olen harjoitellut aika paljon niin, että lenkillä koirien lähtiessä itsestään juoksemaan mun luokse pysäytän ne käsimerkillä. Hupaisaa on, että Zia on yhdistänyt tämän käsimerkin maahanmenoon, Luru siis pysähtyy seisomaan, Zia heittäytyy hienosti maahan :) Zialla muutama suora luoksetulo, repimispalkka jalkojen välistä. Ziahan ei aluksi uskaltanut juosta mun jalkojen välistä kiinni palkkaan, mutta nyt onnistuu.

Seuraamisen käännökset:
Molempien kanssa myös käännösten harjoittelua, erityisesti oikealle ja täyskäännöstä. Aika ok.

Liikkeestä seisominen ja maahanmeno:
Näitä harjoiteltiin kahteen otteeseen. Ensiksi ulkona niin, että molemmat kulkevat vierelläni (ei varsinaista seuraamista) ja vaihdellen liikkeestä seisomaan ja liikkeestä maahan. Lurulle nämä nyt on tuttuja, ajkatuksena oli saada Zianen vähän mallioppimaan ja tehdä hommasta kiva leikki. Zian kanssa sitten vielä erikseen sisällä liikkeestä maahanmenoja. Aluksi niin, että namikädellä osoitus maahan. Siitä pikkuhiljaa namikäden hivutusta ylöspäin, tämän yhden session aikana päästiin siihen, että namikäsi on suunnilleen polven kohdalla. Palkka aina eteenpäin heittämällä.

Perusasento:
Luru harjoitteli lisäksi nopeaa perusasentoa, eli aina pari askelta eteenpäin ja pysähdys. Naksautus ja palkka, kun peppu osuu maahan. Vähän jo nopeutui, mutta on se kyllä ihme asettelua tuo Lurun istuutuminen! Ihan kuin se istuisi ensiksi toiselle kankulle ja sitten vasta toiselle...

Näin hauskaa meillä oli:

Lapanen on aivan hyvä palkka:

Täällä me asutaan Parkanossa:

Takana olevassa saunassa me luvataan saunottaa kaikki, ketkä tulevat tänne asti meitä moikkaamaan :)

Tuolla toisaalla blogimaailmassa pohditaan ovatko omat koirat tavan parempia, huonompia vai keskimääräisiä. Tämä on aihe, joka jaksaa kiinnostaa minua vuodesta toiseen ja vaikeuttaa kovasti omien koirien puolueetonta tarkastelua. Siksipä varmaan on ne plus/miinus-listatkin edelleen tekemättä ;)

Jos nyt ajatellaan koiran- tai minkä muun eläinlajin (paitsi meidän ihmisten, koska meitä ei jalosteta) jalostusta. Eikös se perussääntö mennyt niin, että jotta kantaa/rotua saadaan vietyä eteenpäin, pitäisi kaikkien jalostukseen käytettyjen yksilöiden olla kannan/rodun keskivertoa parempia? Jos käytetään esim. pelkästään kannan/rodun keskivertoyksilöitä, niin eikös tilanne pysy samana, ei parane eikä huonone? Ja taas jos käytetään keskivertoa huonompia yksilöitä, kannan/rodun tila muuttuu huonommaksi.

Kaikki siis perustuu keskivertoisen yksilön määrittämiseen. No jos nyt leikitään, että minä olen espanjanvesikoirien kasvattaja, mistä ihmeestä minä tiedän, mikä on kannan keskivertoyksilö? Ja jos en tiedä sitä, miten osaan sijoittaa omat jalostuskoirani akselille parempi vai huonompi? Tämän kai pitäisi pohjimmiltaan olla esimerkiksi rotujen jalostustoimikuntien yksi olennainen tehtävä, jonkin sortin keskimääräisyyden määrittäminen.

Siksi minusta tuntuu ihan oikeasti tosi vaikealta arvioida omien koirieni ominaisuuksia. Lähdenkö tekemään plus/miinus-listaa omasta näkökulmastani? Tällöinhän arvio on väkisin subjektiivinen, minun näkökulmastani arvioitu. Haluaisin tehdä listauksen koko rotuun peilaten, koska se on ainoa oikea tapa tehdä listaus eikös? Jos yksittäisen perron toimintakykyä verrataan muiden perrojen toimintakykyyn saadaan aika lailla eri vastaus, kun jos sitä verrataan jonkun toisen rodun toimintakykyyn.

Minulle ei riitä, että oletan omien koirieni olevan oletettavasti keskivertoa parempia tai vähintäänkin keskivertoisia! Mikä peruste minulla on sanoa näin tietämättä koko rodun tilaa? Ja kuka taas tietää koko rodun tilan? Onko kasvattajan ylipäätään mahdollista tietää koko rodun tilaa vai peilaako hän arvionsa omiin linjoihinsa, näkemiinsä koiriin, mihin? Miten niin vaikkapa minun koirani eivät voisi olla rodun keskivertoyksilöä huonompia?

Sitten kun laajennetaan kysymystä vielä niin, että painotetaanko luonnetta, terveyttä vai ulkomuotoa? Huhheijaa, päätän kirjoitukseni toteamalla:

"Koirankasvatus on helppoa. Kantaa/rotua eteenpäin vievä koiranjalostus on sen sijaan varsin vaativa tehtävä nykypäivänä."

Hatunnosto kaikille rotua eteenpäin vieville kasvattajille :)

Perjantaina tokoiltiin ATT-Areenalla aiheena nouto. Pikkasen taisi loppua aika kesken, eikä kaikkien kanssa ehditty tehdä harjoituksia yhdessä. Lurunen ja Zia saivat toimia esimerkkitapauksina. Aiheena joukkonouto, eli erilaisia esineitä/kapuloita kasaan ja koira hakemaan ne yksi kerrallaan. Jokainen valitsi kasaan oman koiran tasoon sopivat esineet. Luruselle nouto on mieluisa ja kasasta tulee metallikapula siinä missä puinenkin. Eikä kilistellyt yhtään ;) Saila otti harjoitusta videollekin, toivon mukaan saadaan (sekin) jossain vaiheessa nettiin :) Zia sen sijaan, voi Zia Zianen ja Zian nouto. Ihan mukavasti esineet tulivat, mutta vauhtia ei ole laisinkaan riittävästi. Millähän sitä sitten saisi lisää?? Kannustaa kun ei kovin hevillä kannata, kun pieni koira ahdistuu. Lelu taas ei välttämättä ole riittävän suuri kannustin. Hmm, pallo voisi toimia, joten täytynee seuraavalla kerralla testata pallopalkkaa taakse heitettynä. Positiivista oli, että tunnarikapula tuli siinä missä muutkin esineet, eli jotain on sentäs opittu :)

Perjantain hieman lässähtäneen olotilan pelastivat Maria ja Touko yökyläilyllään :) Maria sai mut tajuamaan yhden asian, mun suusta kuuluu ihan liian usein "Mua ärsyttää..." erilaisiin tilanteisiin sovellettuna. Vitsit, että ihminen voi olla perusnegatiivinen luonteeltaan! Ei se mitään, asian oivaltaminen on varmaan ensimmäinen askel kohti valoisampaa elämänasennetta, vai kuis se meni? Oivalluksen alla on myös lausahdus "Jokainen koira on yksilö" ja sen sisäistäminen. Jos koiran toiminta ärsyttää, tilannetta ei todennäköisesti paranna se, että omistaja avoimesti ärsyyntyy... Ainakaan, jos koirat sattuvat olemaan pehmeänpuoleisia vässyköitä ;) Joten matka kohti mielenrauhaa tilanteessa kuin tilanteessa alkakoot. Marialle iso kiitos näistä oivalluksista (+ niistä kookosmojitoista)!

Lauantaina lenkkeiltiin Perttelissä hyvässä vesikoiraseurassa. Perjantain oivallukset eivät olleet ihan vielä iskostuneet mun syvätajuntaan, koska joka toinen lause mun suusta oli "Mua ärsyttää, miksi kenenkään muun koira ei huuda koko ajan, miksi noi koirat juoksee koko ajan, miksi ne ei lenkkeile sivistyneesti rivissä, miksi Luru huutaa taas, miksi Zia kiusaa Iinestä, MIKSIMIKSIMIKSI, mua ärsyttää!" XD Yhtään en silti koiria komentanut, pihisin vain itsekseni ja Marialle ;)

Sunnuntaina olisi ollut Lurulle tarjolla Lentsun tokoa, mutta en vain yksinkertaisesti saanut itseäni revittyä autoon ja kökkökeliin ajamaan. Onneksi olivat harjoitelleet meille tuttuja asioita, joten ei menetetty ihan niin paljon kuin olisi voinut menettää. Kotiläksyinä harjoittelin molempien kanssa iltatreeninä merkin taakse sijoittumista. Aivan uusi asia molemmille näin lähietäisyydellä. Toteutin harjoituksen näin:
Merkkinä toimiva kartio keskelle keittiön lattiaa. Aluksi koiran johdatus namin kanssa merkin taakse ja jes + palkka (naksu kun oli autossa...). Näitä muutama, sen jälkeen koiran kanssa kauemmas, koira odottamaan ja käyn taputtamassa lattiaa merkin takana. Lähetys käskyllä "merkki" (ei käsiapuja) ja jes + palkka oikeasta kohdasta. Jos koira ei mene heti oikealle kohdalle, odotusta ja jos ei korjaa, tehtävä alusta (taputus jne.). Lopuksi jätetään taputus pois ja lähetetään pelkällä käskyllä, palkkaus aina merkin päällä.

Aika kivasti toimi molemmilla, hyvin nopeasti rupesivat hakemaan oikeaa kohtaa ja mikä tärkeintä, hännät heiluivat. Ziallakin, ensimmäisten "Tää on kyllä tosi epäilyttävää" reaktioiden jälkeen ;) Myöhemmin iltalenkin yhteydessä vielä puisella kapulalla noutoa. Zian kanssa on nyt melko tovi harjoiteltu pelkkää nostoa. Nyt ajattelin koittaa mutkattomasti miten hää reagoi heitettyyn kapulaan, koska tunnarikapulan tuominen ei tuottanut ongelmia. Kapulana 250g painoinen versio. Lähti ihan kivasti laukalla kapulan luokse, nosti ok, mutta palautus ravilla. Muutaman kerran koitin hakea vauhtia palautukseen taakse heitetyllä lelulla, mutta ei oikein toiminut. Koska kapulan luokse juokseminen muuttui raviksi, päätin harjoituksen pikapikaa turhien takapakkien pelossa. Menee nyt harkintaan miten liikkeen kanssa edetään, vauhti siis on ongelma. Kevyempi kapula voisi toimia ja se pallopalkka.

Viime viikonloppu ja tämä viikko kuuluvat kyllä sarjaan "Kuka haluaa mun koirat, kuka maksaa niistä eniten?" ;) Joskus vaan on niitä kausia, jolloin koirien hyvät puolet tuntuvat katoavan jonnekin ja jäljelle jää vain ne kaksi nelijalkaista, joita pitää koko ajan olla kiikuttamassa ulos, ruokkimassa, oikomassa turkkia, leikkaamassa kynsiä ja kun ei ne edes osaa tai opi mitään! ;) Asiaan voi luonnollisesti vaikuttaa myös se, että esimerkiksi viikonloppuna oli kohtuullisesti kaikenlaista ylimääräistä ohjelmaa, johon koiraelämän yhdistäminen ei ole täysin ongelmatonta. Vierailuja ja asuntonäyttöjä nimittäin.

Ollaan me kuitenkin yritetty jotain asioita viedä eteenpäinkin. Luru aloitti Sannan yhden jalan ympäri peruuttamisen harjoittelun. Sisätiloissa näin alkuun ja tavoitteena siis peruuttaa ympyrä mun vasemman jalan ympärille ajatuksena saada liike lopulta kahdeksikon peruuttamiseksi. Etuperin kahdeksikon Luru toki osaa. Peruuttaminen ei tuottanut ongelmia, nyt pitäisi keksiä keino sen peruutuskahdeksikon opettamiseen... Zia tekee tällä hetkellä peruutuksen mun ympärille niin, että ensiksi peruutus vasemman jalan vierestä oikean jalan viereen ja palkka. Siitä sitten namilla ohjaus takaisin vasemman jalan viereen peruuttamalla. Zia on kyllä hassu koira. Lauantain kyläilyreissulla esittelin Lurun peruutustemppua. Otin sitten heti perään Ziasen ja sanoin "Zia ei tosiaan osaa tätä vielä loppuun". Mitä tekee Zia? Peruuttaa ensiksi puoleenväliin ja jatkaa siitä sitten suvereenisti täyden ympyrän XD Koitin sitten vakuutella, että ei se tätä kyllä vielä kotona osaa ;) Eikä se osaakaan. Mulla on nimittäin kriteeri, että koiran pitää osata 80% suorituskerroista täydellisesti, jotta voidaan sanoa sen osaavan liikkeen. Luonnollisesti missä vaan, ei pelkästään kotona. Zian kanssa harjoittelin myös kahdeksikkoa etuperin, kun tajusin, ettei sitä ole sille koskaan opetettu. Käsiavuilla mennään, mutta aika äkkiä sai käsiapuja jo nostaa ylöspäin ja häivyttää.

On tuo Zipanen kuitenkin mahdottoman pehmeä :/ Tiistaina harjoittelin hänen kanssaan peruutusta ja kämppis sattui tulemaan samaan aikaan kotiin. Ovenavaus aiheutti luonnollisesti haukkumisen josta Zia sai sitten moitteita. Vielä keskiviikkona oli nähtävissä moitteen vaikutus samaista peruutusta harjoiteltaessa :( Kauhean tarkkana saa siis olla, ettei koulutustuokioiden aikana sattuisi mitään negatiivista tai ainakaan mä en saisi reagoida näihin tilanteisiin mitenkään.

Loppuun kuitenkin pehmennys, on se ollut kumminkin ihan kivaa, kun on ollut kaksi nelijalkaista lämpöpatteria sängyssä pakkasöinä :)

On tämä nettimaailma kyllä ihan oma maailmansa! Kirjoitetun tekstin kanssa saa olla tosi tarkkana miten asioita ilmaisee. Oma lause, jonka on kirjoittanut tietyllä merkityksellä, voi saada täysin eri merkityksen jonkun muun tulkitsemana. Oikeastaan ainostaan puhtaasta faktasta voi nettikirjoituksissa kirjoittaa täysin vaarattomasti. Heti kun ryhdyt esittämään omia tulkintojasi/mielipiteitäsi, saatika kommentoimaan jonkun muun tekstiä, olet vaaravyöhykkeellä tulla väärinymmärretyksi. Toisilla on luonnostaan korrektimpi tapa ilmaista asioita kuin toisilla. Toiset myös taitavat sananasettelun niin, että kukaan ei voi siitä pahastua. Vesikoiravirtuaalimaailmassa on useampi tällainen taituri, Sannan ja Maijan muutamina mainitakseni :) Itse taas taidan kuulua niihin "sammakonpäästelijöihin". Sain jo opiskeluaikana kuulla siitä, kuinka pullauttelen sammakoita suustani enkä harkitse lauseitani kovin kauan ennen suusta päästämistä. Esimerkkinä pieni anekdootti elämästäni:

Tulimme maanantaina Turusta Parkanoon kimppakyydillä, minun ja koirien lisäksi autossani oli sekalainen kasa laukkuja ja kaksi työkaveria, mies (50+ vee) ja nainen (30- vee). Matka sujui rattoistasti ja juttua riitti perille saakka. Seuraavana päivänä olimme saman naisen ja erään toisen miehen (30- vee)  kanssa lounaalla. Juttelimme maanantaisesta matkastamme ja totesin jossain välissä "Mitenköhän se Markku mahtoi kestää matkan, onneksi Maarit nukahti puolivälissä". Jos Maarit olisi herkkänahkainen eikä tuntisi minua, hän olisi helposti ottanut lauseen henkilökohtaisena loukkauksena. Tässä tapauksessa lauseeni aiheutti hervotonta hilpeyttä, johti lukuisiin jatko"piikittelyihin" minua kohtaan, mutta tulkittiin pohjimmiltaan kuitenkin oikein. Kuten sen tarkoitinkin, eli miten mahtoi 50+ vee mies kestää kahden 30- vee naisen pulputuksen.

Minun tapani "pehmentää" tekstiäni on lisätä hymiöitä rasittavuuteen asti (kuten oli jo puhetta!). Olen kuvitellut, että niiden avulla saan tekstini sävyä edes hieman tarkennettua ja vältettyä edes muutamia väärinkäsityksiä. Koska näin ei kuitenkaan aina ole ja hymiöt saatetaan jopa kokea rasittavina/turhauttavina, haluan tässä julkisesti todeta:

Minä olen huono asettelemaan sanojani ja tapanani on muutenkin pullautella sammakoita suustani. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin pahantahtoinen. Lähtökohtaisesti pyrin aina kirjoittamaan asioista asioina, vailla henkilökohtaisuuksia ketään kohtaan. Mitä paremmin minut tunnette, sen paremmin osaatte tulkita tekstiäni "oikein". Koitan kuitenkin kiinnittää jatkossa entistä enemmän huomiota kirjoituksiini, koska en luonnollisestikaan voi olettaa kaikkien tuntevan minua hyvin, eikä se vapauta minua vastuusta oman tekstini suhteen!

Sitten niihin varsinaisiin treeneihin :) Olen totaalisesti yllättynyt Lurun kyvystä oppia käyttämään takapäätänsä! Muutaman viime päivän aikana olemme päässeet jo siihen pisteeseen, että Luru peruuttaa pienellä lisäkannustuksella täyden ympyrän ympärilleni päätyen takaisin perusasentoon. Hienoa! Tavoitteena on päästä eroon lisäkannustuksesta ja häivyttää vartaloapua, joka on edelleen kohtuullisen iso. Zian kanssa olemme treenailleet samoja kuvioita ja tämän hetken tilanne on, että Zia osaa peruuttaa poikittain edestäni perusasentoon ja perusasennosta poikittain selkäni taakse. Zia on edennyt tähän pisteeseen huomattavasti nopeammin kuin Luru, eli kyllä sillä on valtavasti eroa kuinka hyvin koira osaa käyttää vartaloaan luonnostaan. Peruutuksen lisäksi otimme molempien kanssa muutamia vauhtiluoksetuloja sekä seuraamisen käännöksiä vasemmalle. Niin, koska tosiaan pääsen niihin oikealle käännöksiin?? Vasempaan käännöksissä on kuitenkin molempien kanssa hiottavaa, joten sovellan ajatusta "minulla on kaikki aika maailmassa". Käännökset menivät molemmilla hienosti. Kyllähän ne yleensä menevätkin silloin kun vire on kohdillaan. Tässäkin pääsemme taas "vanhaan" totuuteen, vire on todella tärkeä seikka tokossa. Viimeiseksi molemmat saivat harjoitella palkalle irtoamista, eli lelu härnäten odottamaan, poistuminen kauemmas ja lähetys lelulle.

Lainaus Toukon blogin kommenteista:
Luultavasti jonkun verran plus-miinus luonnelistausta helpottaa, jos on useampi koira, koska silloin näkee erot koirissa, joiden ympäristö on sama ja joihin suhtaudutaan samalla lailla (paitsi tilanteessa, jossa toinen koira on elefantti ja toinen keijukainen sängyssä kävellessään ;))

Meidän perheessä on tosiaan niin, että Zia saa tulla sänkyyn paljon useammin kuin Luru, koska Zia vain on keijukainen ja Luru elefantti XD Lurulla on myös joku ihmeen pakkomielle sänkyyn päästyään tunkea itsensä meidän ihmisten päiden väliin.. miellellään vielä takapuoli edellä... siihen verrattuna Zian kohteliasta käpertymistä jalkopäähän ei edes huomaa ;)

Pelin säännöt ovat sellaiset, että Perttelissä sänkyyn pääsee vain erityisluvalla ja vain aamulla. Siis Zia, Luru pääsee sitäkin harvemmin, joskun sunnuntaiaamuisin, kun on meneillään koko perheen halitteluvartti. Parkanossa sen sijaan on Lurullakin oikeus nukkua halutessaan koko yö sängyssä, koska Parkanossa nukun pääsääntöisesti vain minä. Molemmat koirat ovat oppineet nämä säännöt kohtuullisen hyvin, tosin Jaskan ajoittainen vieraileminen Parkanossa hiukan sekoittaa pakkaa. Luru pysyy yleensä vieressäni koko yön. Zia taas menee ja tulee. Mikä tekee hommasta hauskaa on, että hän ei silti IKINÄ tule Parkanossakaan sänkyyn ilman lupaa. Ensiksi hän istuu lattialla tuijottaen minua, jos en herää tähän, hän nostaa ensin yhden tassun naamani kohdalle sängyn laidalle ja toisen tassun perään, jos en yhteen havahdu. Sen enempään hänen ei ole tarvinnut koskaan tehdä ;) Hauskaa on myös se, että olen oppinut antamaan luvan käytännössä heräämättä sikeästä unesta. Rituaali siis toistuu yön aikana yleensä kaksi kolme kertaa. Aamulla muistan kyllä heränneeni jonkinlaiseen horrokseen, mutta koen silti nukkuneeni ihan hyvät yöunet. Perttelissä Zia taas ei koskaan ikinä yritä pyytää yöllä sänkyyn. Vasta aamulla ilmestyy pieni ruskea naama tuijottamaan ja pieni ruskea tassu perään, jos on tarpeen ;)

P.s. Peruuttamalla pyörimistä on harjoiteltu jo kovasti, eilen Luru peruutti jo 3/4 ympyrän ympärilleni :) Vahvoilla vartaloavuilla edelleen, mutta olen tästäkin edistyksestä jo todella iloinen! Zia taas oppi peruuttamaan taakseni peruasennosta kääntäessäni rintamasuuntaa :)

Kovasti pohdin ja mietin jaksanko lähteä taas (vaihteeksi) ajelemaan kohti Kaarinan metsiä yhteislenkille osallistumaan. Jälleen tiedossa oleva hyvä, ellei erinomainen seura sai auton nokan kuitenkin kääntymään motaria kohti, eikä kaduta yhtään :) Sulassa sovussa lenkkeilivät tytöt ensiksi Lilliksen ja Tictacin kanssa ja myöhemmin seuraan liittyivät vielä Elsa ja Ansa. Oli kovin mukava ajella kotia kohti kaksi sopivasti väsynyttä koiraneitiä takapaksissa :) Kiitoksia seuralle!

Kotona jaksettiin illalla vielä hiukkasen treenailla. Tuntuu muuten hassulta kutsua näitä kotipelleilyjä treeneiksi, kun minä miellän ne enemmänkin leikiksi minun ja koirien kesken. Näin kai sen pitäisi ollakin, koitan kovasti pitää kiinni tästä vallinneesta "meillä kaikilla on kivaa" fiiliksestä! Ensiksi leikittiin käskynerottelua. Koirat edessäni ja vaihdellen käskytystä maahan, istumaan ja seisomaan. Nopein saa namin, väärin tehnyt jää ilman palkkaa ;) Hyvin alkaa Zipakin erotella käskyjä ja mukava on huomata, että Luru, joka alunperin meni maahan tosi huonolla tekniikalla ja hitaasti, on edistynyt tällä saralla paljon. Jopa niin paljon, että maahanmenoa tarjotaan aina ensimmäiseksi, sitä tosiaan on tahkottu. Lisäksi kaivoin esiin metallikapulan. Ensiksi molemmille viiden toiston sarja tarttumisia kädessäni pitämään kapulaan. Jippii, Zipanenkin noukkii metallin suuhunsa! Aluksia hiukan epäilevänä, mutta sitten ihan häntä heiluen. Heti perään molemmille viiden toiston sarja nostoa. Ei ongelmia, Zia tosin hetken pohti, mutta nosti kapulan ilman ylimääräisiä innostamisia. Hienoa tytöt, olette mahtavia <3

Edit. Seuraavana päivänä vasta muistin, että tein molempien kanssa myös maahan-seiso tekniikkatreeniä käsiavuilla :)

Viime viikonloppuna suoritettiin Parkanossa muutto kerrostaloyksiöstä rivitalokolmioon. Kyllä kämppis on mukava asia :) Muutto sinällään sujui ihan hyvin ja koiratkin tuntuivat suhtautuvan ihan rauhassa ensimmäiseen yksinolopäiväänsä maanantaina. Sattuneista syistä olen kuitenkin nukkunut viimeiset kolme yötä kohtuullisen huonosti. Ensimmäisenä kahtena yönä heräsin pari tuntia ennen kellon soimista patterin naksuntaan. Todella, todella ärsyttävää, koska jokainen tietää, että unen päästä on hyvin vaikea saada uudelleen kiinni tietäessään kellon soivan ihan juuri. Viime yönä valvomisen syynä oli Luru. Tarkemmin sanottuna Lurun piereskely! En siis herännyt ääneen, vaan hajuun. Tämähän juontaa viime keväisistä Lurun mahavaivoista. Kun herää parin kuukauden ajan melko säännöllisesti siihen, että koira on tehnyt kakat sisälle, alkaa herätä jo pelkkään hajuun :/ Aamulla Lurulla oli maha sekaisin, katsotaan meneekö ohi pelkällä Canicur-kuurilla vai onko kyse jostain pahemmasta :( Lurun mahan kanssa kun saa olla enemmän kuin varpaillaan...

Treenaus on ollut viime päivinä pienemmässä roolissa, sen sijaan olemme innolla tutustuneet uusiin lenkkimaastoihin. Kapulaa on sentään nosteltu muutamaan otteeseen ja Zia edistyy siinä ihan mukavasti :)

Meidän viikonloppu kului häissä, jonka takia emme päässeet perjantain omatoimiagilityyn. Vajetta paikattiin Maijan naksukoulussa kera muutaman kahvikupin ja riisipiirakoiden. Naksukoulu sai alkunsa siitä, kun valittelin, etten osaa naksutella Zian kanssa ja että se on tosi huono tarjoamaan omatoimisesti toimintaa. Tämän session helmasynti numero X:n tajusin siinä vaiheessa, kun rupesin selittämään Maijalle, että "ja tavoitteeksi asetetaan...". Niin, tässä tapauksessa oli siis tarkoitus lähteä palkkaamaan koiraa mistä tahansa sen omatoimisesti tarjoamasta toiminnasta... Joten, tyhjä pahvilaatikko lattialle, Maijalle naksu, mulle namit ja tavoite (JOTA EI ASETETTU) oli saada Zipan molemmat etutassut laatikon päälle ;) Mitäs tuosta nyt sanoisi paitsi, että kyllähän se koira tarjoaa kunhan ohjaaja jaksaa odottaa... Zipa eteni yhden session aikana katseesta tassulla läpsäisyn kautta kahdella tassulla laatikon päällä seisomiseen :)

Samaan sessioon pääsivät myös Luru, Ruuhvus ja Charo. Näiden kolmen perusteella voidaan minusta edelleen todeta, että ei Zipa kuitenkaan ole maailman nopein tarjoamaan toimintaa. Zipan kanssa naksuttelua vaikeuttaa se, että hirmu helposti tulee liian pitkiä taukoja palkkaamiseen ja se itsessään heikentää koiran halua tarjota toimintaa. Entäpä sitten, kun naksuttelulla halutaan oikeasti johonkin päämäärään, eli asetetaan tavoitteet? Kauhean tarkkana saa kyllä olla, että toiminta etenee koko ajan johonkin suuntaan ja pikkuhiljaa myös siihen haluttuun suuntaan.

Jokatapauksessa sessio osoitti sen, että tavoitteeton naksuttelu tekisi Zipalle kyllä todella hyvää! Täytyy yrittää ryhdistäytyä myös tällä saralla ja Maija saa luvan pitää naksuttelukoulua useamminkin :) ;)

Loppuviikonlopun tytöt viettivät numero ykkös hoitokodissaan Sakke Partasen viihdykkeenä, miljoonasti kiitoksia, taas kerran :)

Meitä hemmoteltiin tänään :) Kun aikansa kulkee Turun suuntaan treeneihin ja treffeille voi saada lenkkikaverit houkuteltua kotikulmille lenkkeilemään ;) Saimme siis kunnian kestitä Toukoa, Lilliä ja Kaapoa omistajineen Perttelin pelloilla ja metsissä. On aina yhtä terapeuttista pähkätä ja jutella koira-asioista niiden kanssa, jotka jaksavat niitä pähkätä ilman nurinaa (vst. esimerkiksi miehen kanssa keskustelu).

Puheenaiheet liikkuivat tällä kertaa erityisesti agilityn ja perrojen luonteenpiirteiden parissa. Sannan alempana löytyvään kommenttiin ja pohdiskeluun viitaten, ai kauhea kun rupean pohtimaan sitä, kuinka paljon omat koirat heijastavat omia (huonoja) piirteitäni?!? Niinhän se kyllä varmasti on, että samasta koirasta voi tulla hyvin erilainen yksilö erilaisilla omistajilla. Minä tunnustaudun heti etujoukossa koiranomistajaksi, joka tekemällä tekee asioista ongelmia. Ei ole kerta eikä kaksi, kun jompikumpi meidän tytöistä reagoi johonkin asiaan ei-toivotulla tavalla ja minä jään sitten jankkaamaan ja "treenaamaan" tilannetta. Tällöin ainakin osassa tapauksista asiasta, joka olisi ilman ylimääräistä huomiota voinut mennä ohi itsestään, tulee kuin itsestään ongelma. Mikä olisi hyvä esimerkki? No vaikkapa sellainen tilanne, jossa Zia pöhähtää jollekin lenkillä vastaantulevalle asialle. Jos en kiinnittäisi huomiota tilanteeseen, se saattaisi mennä ohitse itsestään. Sen sijaan otan useimmiten asiakseni harjoitella asian kohtaamista/ohittamista siinä ja heti. Esimerkiksi vastaantulijoiden tuijottelu johtaa Zipan tapauksessa siihen, että neiti joutuu minun vastaantulijan puoleiselle sivulleni kävelemään kontaktissa. Niin sanotusti pakkosiedätystä asiaan ;) On tosi vaikea sanoa mikä tilanne menisi ohi itsestään, mikä kaipaa tietoista treenausta ja missä tapauksessa tietoinen treenaus vain pahentaa tilannetta... Sen olen sentään oppinut, että treenitilanteissa stressaavaa koiraa ei kannata huomioida sen kummemmin, eikä ainakaan yrittää pakottaa vaikkapa leikkimään.

Tunnistan itsestäni Sannan kuvailemia piirteitä:
Kaavamainen ja pikkutarkka ohjaaja, joka vaatii koiraltaan aina just eikä melkein saattaa siirtää koiraan yksipuolisen "konemaisen" tavan suorittaa. Tämä kostautuu harjoitteissa, joissa koiralta vaaditaan itsenäisyyttä, päättelykykyä ja rohkeutta itsenäisiin ratkaisuihin.

Joskus on todellakin parempi antaa vain olla ja katsoa asiaa uudelleen seuraavalla kerralla. Onneksi ihminen(kin) on oppiva eläin ja itsetutkiskelu johtaa parhaimmillaan oman käytöksen tietoiseen korjaamiseen ;)

Yksi uuden vuoden lupauksistani on kuvata enemmän ja arvostella muiden kuvia vähemmän XD Valon kuvausta harjoiteltiin kirpeässä pakkasessa useampana päivänä uuden vuoden aaton molemmin puolin. Alla tuloksia.

Syksy oli ihanteellinen pitää koiralla pitkää turkkia, ei juuri sateita ja riittävästi aamu- ja yöpakkasia :)

Peltopainia ja poseerausta:

Voiko Etelä-Suomessa näyttää tältä?? Lillin&Sailan kanssa on aina huippua lenkkeillä :)

Lilli ON kaunis!

Loput kuvat löytyvät täältä. Ja KYLLÄ, mun kuvia saa oikein mieluusti arvostella ihan julkisestikin ;) Loppujen lopuksi se on ihan hirveästi katsojasta kiinni, mikä kuva on kiva ja mikä ei. On aina mukava kuulla onko ne omat kuvat muiden mielestä laisinkaan kivoja!

Yleistäminen on joskus kauhean kivaa, joten yleistetään sitten ;) Yksittäiset koirat ovat seuraavien henkilöiden mielestä täydellisiä:

- Joidenkin omistajien mielestä
- Omistajien perheenjäsenten mielestä (ne, jotka eivät harrasta koiralajeja)
- Omistajien lähisukulaisten mielestä (ne, jotka eivät harrasta koiralajeja)
- Kasvattajan mielestä (myös niiden, jotka harrastavat koiralajeja) XD

Toiset meistä koiranomistajista ovat puolestaan sellaisia, jotka analysoivat, pohtivat, vertailevat, haikailevat ja näkevät aivan liian usein koirissaan ne huonot puolet, erityisesti harrastusten kannalta. Yleensä on tässä vaiheessa tarpeen muistella kovasti niitä omien koirien hyviä puolia, koska jokaisessa koirassa niitä luonnollisesti on! Minusta on kuitenkin koiraa (ja omistajaakin) kohtaan reilua katsoa nelijalkaista perheenjäsentä muutenkin kuin vaaleanpunaisten lasien läpi. Hyvin harvasta koirasta, jos yhdestäkään, on lajiin kuin lajiin ja sen lisäksi vielä mukavaksi ja vaivattomaksi kotikoiraksi. Minusta on reilua tiedostaa oman koiransa hyvät ja huonot puolet ja miettiä myös harrastuksia niiden mukaan, eikä väkisin vääntää esimerkiksi heikompirakenteista agiliitaajaksi.

Tottakai on niinkin, että hyvä koirankouluttaja saa hyvin monenlaisen koiran toimimaan ja huonompi ei sitten parempaakaan. Loppukädessä on siis ihmisen katsottava peiliin, jos koira ei toimi. On kuitenkin niin, että toiset koirakot sopivat paremmin yhteen kuin toiset, koira ja ihminen niin sanotusti täydentävät toisiaan :)

Tämä pienehkö pohdinta pohjustaa vuoden ensimmäistä kirjoitusta, joka koskee luonnollisesti tulevan vuoden tavoitteita (pitäähän niitä olla, vaikka eivät toteutuisikaan, eikös?). Päivitin viime vuoden lopussa blogin oikeasta reunasta löytyvää Tavoitteita-sivua. Vuodenvaihteen olen sitten viettänyt pähkäillen ja pohdiskellen mitä tyttösten kanssa oikeasti rupean tosissaan treenaamaan, rupeanko laisinkaan treenaamaan tosissaan ja vieläpä mitä lajeja Zipan ja mitä Lurun kanssa! Ilmoittaudunko treeniryhmiin vai tahkoanko itsekseni vai otammeko totaalisen rennosti koko vuoden? Asiaa vaikeuttaa luonnollisesti se, että kumpikaan tyttösistä ei (ehkä?) ole minulle se sopivin harrastuskoira. Minulla kun on paha taipumus jännittää kokeissa ja turhautua treenitilanteissa, jos joku juttu ei suju niin hyvin kuin olen odottanut. Vaikka turhautumista ei purkaisi koiriin, ne molemmat reagoivat jo siihen, kun kiehun itsekseni *huoh*. Eräs toinen (hiukan eri tavalla menestystä niittänyt) koiraharrastaja on pohtinut tätä samaa ongelmaa omassa blogissaan täällä. Jollain tasolla olin jo luovuttanut tokon Lurusen suhteen ja ajatellut, että Zipasta tulee se "ykköskoira" siinäkin lajissa ja Luru saa siirtyä suosiolla "kotikoiraksi". Tämähän ei nimittäin meillä tarkoittaisi treenauksen loppumista, vaan sen muuttumista vähemmän tavoitteelliseksi koepaineen poistumisen myötä.

Muutama seikka on kuitenkin muuttanut ajatuksiani viime päivien aikana. Ensimmäinen koskee Zipasen mahdollisia tulevia pentuja. Niin, Ziahan ei ole virallisesti minun/meidän, vaan Kaisin :) Pentuprojekti saattaa olla ajankohtainen tänä keväänä ja vaikuttaisi siten jonkin verrankin Zian treenailuihin. Toinen koskee agilityä. Laji osoittautui hurjan paljon hauskemmaksi kun kuvittelin ;) Sen sijaan siihen kuluu juuri niin paljon aikaa kuin kuvittelin ja kuluisi enemmänkin, jos laittaisi kulumaan XD Kolmas koskee Zian ja Lurun eroja tokon treenauksessa. Pakko se on myöntää, minusta Lurun kanssa on vain kivempi treenailla! Zipanen tekee myös vallan hienosti, mutta ei siitä pääse mihinkään, että Luru on paljon helpommin palkkautuva. Luru on valmis tekemään melkein mitä vaan pallon/repimisleikin/ruuan suhteen.

Siksi tein seuraavanlaisia päätöksiä:
Luru treenaa (vielä) tämän kevään kanssani tavoittellisesti tokoa. Oman treenin tueksi osallistutaan Lentsun koko kevään kestävälle tokokurssille, jossa paneudutaan erityisesti kisatilanteiden kestämiseen. Tavoitteena kokeisiin osallistuminen kesällä/syksyllä (AVO/VOI).
Huvikseen Luru saa treenailla agilityä omissa perjantaitreeneissä.
Mejää otetaan Lurun kanssa sen verran kun ehditään ja sen mukaan miten neiti etenee. Jos jaksaa/ehtii/rahkeet riittää, niin kokeeseen.
Zipanen saa jatkaa agia Kelpokoiran kursseilla. Lisäksi treenataan omissa perjantaitreeneissä. Tavoitteena on agikisoissa katsojana vierailu ja möllikisat.
Mejää jatketaan toki. Tavoitteena olisi käydä ainakin yhdessä kokeessa yrittämässä AVO1 palkintoa. Jos Hilskan Kaisa järjestää Mejä-kurssin, koitetaan ehtiä osallistua.
Zipa jatkaa myös tokoilua, mutta rauhassa ja fiiliksen mukaan, koetavoitteet poistin tältä vuodelta. Zipa on myös ilmoitettu Lentsun huhtikuussa alkavalle kurssille. Mennään, jos ei olla pentulaatikossa ;)
Molempien kanssa pyörähdetään joku kerta kehässä.

Nyt on rauhallinen mieli, kun on ajatukset järjestyksessä. Minkäs sille voi, kun joskus on niin vaikeata, varsinkin, jos asioista tekee vaikeita XD Lisäbonuksena on hyvä omatunto siitä, että huolehdimme omalta osaltamme koirista elantonsa ansaitsevien toimeentulosta ;)

P.s. Ei koiratavoite voisi olla mukavampaan ja isompaan asuntoon muuttaminen! Zipa ja Luru sanovat alla olevan kuvan välityksellä "Me muutettiin tänne 2007 väliaikaisesti, ja silti me jumitetaan täällä!" ;)

Niin se vuosi aina vierähtää loppuun aivan kuin huomaamatta! Milloin sitä oppisi ennakoimaan sen, että kaksi viimeistä kuukautta kuluvat AINA nopeammin kuin vuoden muut kuukaudet? Ajattelin vuoden viimeisen päivän kunniaksi päivittää loppuvuoden kuulumiset ja aloittaa uuden vuoden sitten mietiskelemällä missä oikeastaan mennään meidän harrastusten ja tavoitteiden (onko niitä?) suhteen :)

Zian agility on vienyt ehdottomasti eniten harrastusaikaamme marras- ja joulukuun aikana. Harmillisesti neljä viimeistä treenikertaa jouduttiin perumaan pakkasen vuoksi, siirtyvät siis ensi vuoden puolelle. Joulukuun ensimmäisissä treeneissä harjoiteltiin pöytää (ei ongelma) ja välistävetoja sekä pientä rataa. Välistävedot rupesivat sujumaan heti kun Zipasta vähän innostettiin. Se on vähän semmoinen koira, että jos ohjaaja tekee eleettömästi, niin iskee päälle ajatus "onko tässä nyt kuitenkin jotain epäilyttävää". Varsinkin ensimmäistä kertaa tehtävien harjoitusten suhteen neiti kaipaa vahvistusta ohjaajalta. Pikkuinen radan pätkä yllätti mut, alkaa löytyä sitä vauhtia Ziankin kintuista ;)  Erityistä kiitosta saimme kontakteista, irtoamista sen sijaan pitäisi vahvistaa ja vahvistaa ja vahvistaa... Yllättäen joo, kun ei olla kertaakaan käyty omatoimisesti treenaamassa hyvistä aikeista huolimatta! Radalta löytyi hyppyeste, A-este, pituus, kepit, hyppyeste, putki, hyppyeste ja pöytä helpossa suorassa muodostelmassa, ei kieputuksia.

Tokoa treenattiin molempien tyttöjen kanssa Turun vesikoirien perjantai treenivuorolla ATT-Areenalla. Musta on tullut sen verran laiska, ettei tokoa tule treenattua ulkona näin talviaikaan. Yhteensä kolme kertaa pääsimme nauttimaan sisähallin autuudesta ja näinä kertoina ehdittiin molempien kanssa harjoitella luoksetuloa (Lurulla pysäytyksellä), tunnaria, ruudun alkeita kosketusalustalla, seuraamista ja noutamista (Lurulla sekä metalli että puukapula). Pääosin olin tosi tyytyväinen tyttösten työskentelyyn, ainoastaan ensimmäisen kerran hulina sai Zian ihmettelemään, että pitikö täällä treenata vai leikkiä muiden koirien kanssa? Tosi kivoja "saavutuksia" tokon puolella on molempien tyttöjen kanssa nouto. Molemmat ovat treenanneet tunnaria niin, että oma kapula on kasassa olevien väärien kapuloiden edessä, sivuilla ja Zipalla myös takana. Luovutus on molemmilla hieno :) Zipanen on myös edennyt norminoudossa luovutukseen ihka oikealla kapulalla! Lurulla noutaminen sujuu myös metallilla ja Zipakin on jo metallista kapulaa nostellut. Hienoja tyttöjä :)

Lisäksi marraskuussa kävimme Turun vesikoirien kanssa Hyvinkään kylpylässä nauttimassa sulasta vedestä. Hienosti kaikki vesiäiset uivat ja Zipanen ja Lurunen nauttivat esineiden hakemisesta. Erityisesti Luru, koska Zipa nauttii myös siitä, että saa varastaa Lurun tuoman esineen "rannalla" XD Jaa ja Luru kävi joulukuun puolivälissä Piiran käsittelyssä. Jumissahan tuo oli taas jonkin verran, mutta ei niin pahasti kuin aiemmin. Jumitukset eivät myöskään olleet toispuoleisia, joten oletamme, että johtuvat steriloinnista.

Vesikoiraporukalla myös lenkkeiltiin, välillä isommalla, välillä pienemmällä porukalla. Ennätys oli 16 vesikoiraa sulassa sovussa Kaarinan metsissä :) Ensi vuoden yhteislenkkejä ja muita huippukivoja yhteisiä vesikoirapuuhia odotellen toivotamme kaikille tutuille ja tuntemattomille oikein hyvää uutta vuotta 2010!

Väliin muutama valokuva ennen kun pohdin tarkemmin sitä, mihin meidän tavoitteet ovat kadonneet harrastusten osalta?!? ;) Sen verran rohkea kuitenkin olin, että päivitin sivusta löytyvän Tavoitteita-sivun ensi vuodelle. Kuvista sen verran, että meidän tytöt tosiaan leikkivät melko rajusti! Onneksi niillä ei kuitenkaan tähän päivään mennessä ole mennyt sukset ristiin, vaikka sitä pelkäsin Zipulin tullessa taloon.

Lurun kasvattajalla oli Luruun yhden pentueen jalostusoikeus. Valitettavasti Lurun pentueessa on esiintynyt melko paljon sairastelua ja muutama tosi vakavakin sairastapaus. Yksi surullisimmista käänteitä on edelleen Lurun siskon Vanun saattaminen paremmille metsästysmaille viime elokuussa :( Vanulla oli kaikkien meidän perheen jäsenten sydämissä aivan erityinen paikka, vaikka omasta koirasta ei ollutkaan kyse. Lurun omakaan terveys ei ole ollut paras mahdollinen, vaikka mitään tutkittua vikaa ei ole löytynyt. Edelleen olen siis äärimmäisen kiitollinen Marille, että hän päätti jättää jalostusoikeutensa käyttämättä!

Koska pentuja ei ollut tulossa, tuli Lurun sterilisaatio ajankohtaiseksi. Ajankohdaksi valikoitui lokakuun puoliväli, sopivasti puolessa välissä juoksukiertoa. Kesähelteet siis vältettiin ja onneksemme syksy on ollut poikkeuksellisen kuiva, joten haavan tulehdusriski oli minimissään. Itse leikkaus kesti pari tuntia ja kustansi muistaakseni 350€, mukaan saimme kätevän suojahaalarin haavan suojaksi (kuului siis leikkauksen hintaan). Lisäksi Vanun exomistajalta, nyk. Partasen omistajalta saimme lainaan kaulurin. Kipulääkettä ohjeistettiin antamaan viiden ensimmäisen päivän ajan, antibiotteeja emme saaneet. Haavaa ei myöskään neuvottu huuhtelemaan.

Ensimmäisen viikon ajan Luru oli vaisu, mutta ei mitenkään mahdottoman kivulias. Ainoastaan ensimmäinen yö meni levottomissa merkeissä. Toisen viikon aikana neiti oli jo entisellään ja vauhtia sai tietoisesti toppuutella. Kahden viikon jälkeen poistettiin tikit. Parin päivän jälkeen poistosta huomasin, että haava on hiukan tulehtunut yläpäästä. Tarkastuskäynti lääkärillä ja lyhyt antibiottikuuri sekä ohje huuhdella haavaa päivittäin. Näillä eväillä tulehdus saatiin kuriin ja tällä hetkellä, eli kolme viikkoa leikkauksesta, uskallan todeta, että olemme tainneet selvitä takaisin normaaliin arkeen ;) Piiran Leena varoitteli, että lopullinen lihasten palautuminen voi kestää jopa kuusi viikkoa, joten kyllä tässä mennään vielä tämä kuukausi hiukan varoen. Onneksi Lurun kanssa ei harrasteta agilityä ;)

Alla olevan vaanimiskuvan omistan Vanulle ja samalla toivottelen muille sisaruksille mahdollisimman pitkää ja tervettä loppuelämää! Kuva on otettu sisarusten ollessa vuoden + 1 kuukauden ikäisiä, jolloin kaikki oli vielä huoletonta.

No niin, viimeinen kesäkirjoitus luvassa! Vitsit olen ylpeä itsestäni, kun sain kirjoitukset kurottua umpeen XD Tämän vuoden kesälomasta iso osa mietettiin Jaskan vanhempien kotitilan yhteydessä sijaitsevalla mökillä, joka tuli "hallintaamme" viime kesänä. Viime kesänä suurin osa ajasta meni mökin siivoamiseen ja varusteluun, joten aikaa varsinaiseen lomailuun ei juuri jäänyt. Tänä kesänä pyrittiin sitten korjaamaan asian laitaa :) Alla kuvakavalkadi mökkielämästä, olkaa hyvät!

Heinäkuu

Lämpimin osa kesää vietettiin totta kai lähinnä uiden:

Tämä kuvasarja kuvaa mainiosti sitä, kumpi koira meillä onkaan ketterämpi:

Apua, auttakaa nyt joku!

Mökin kuistin sohva on erityisesti Lurun lempipaikka:

Näin meillä maalla kuivataan sipuleita:

Ihanat koirat omenapuutarhassa:

Elokuu

Kyllä Lurukin osaa joskus söpöillä, katsokaa nyt tätä nallekarhua :)

Koirat mukana kalastuksessa:

MIKÄ tuo on?

Kesäparatiisi:

Omenpuut kaipaavat kannatusta:

Näin on kesä kuitattu, ei kun syksyn kuulumisiin seuraavaksi :)

Lupauduin lähtemään Elsan ja emäntänsä mukaan kesäiselle reissulle tapaamaan potentiaalista seuraavan koiran äitiä. Meillä oli oikein mukava menomatka, jonka aikana todettiin, että täytyy muistaa tankata takaisintulomatkalla. Paikanpäällä tapasimme useamman viehättävän vesikoiratytön, saimme nauttia kestityksestä ja pääsimme vähän treenaamaankin. Osaa se Lurukin joskus:

Takaisin lähdettäessä juttu ei ainakaan vähentynyt vaan jatkui, jatkui, jatkui... Kunnes vähän ennen Saloa auto nytkähti, pihahti.... ja sammui. SE BENSA! Olimme siis kuitenkin unohtaneet tankata XD Takaloossin matkustajat olivat vähintäänkin pöyristyneitä, kuten kuvasta saattaa huomata:

Onneksi teiden ritareita vielä löytyy! Auto sai kanisterin bensaa ja jaksoi sillä hyvin Salon ABC-asemalle, jossa Miia MUISTI tankata ;) Mitä opimme tästä reissusta? Jos on liian hyvää juttuseuraa luvassa, ota mukaan kanisteri bensaa...

Tänä vuonna juhannusta vietettiin pienessä porukassa Uudenkaupungin saaristossa tuttavapariskunnan ja heidän hurmaavan kaksivuotiaan tyttönsä seurassa :) Meidän tytöt saivat taas kokea veneilyn riemuja upouusien pelastusliivien kera ja nauttivatkin reissusta kovin. Tähän yhteyteen liittyy yksi mukava huomio Zia-neidistä. Meidän kotipihallahan asustaa paljon lapsia. Alussa lapset olivat Zian mielestä kovin, kovin epäilyttäviä ja heitä piti kovasti vuffailla. Jossain vaiheessa sitten vain päätin, että nyt siedätetään Zia lapsiin. Tämä toteutettiin niin, että yksinkertaisesti pitelin Ziaa paikkoillaan lasten silitettävänä. Muutaman siedätyskerran jälkeen lapsia ei enää haukuttu, vaan molemmat koiraneidit juoksevat pää kolmantena jalkana lasten heittämien keppien perässä. Onpa sattunut sellainenkin, että Jaskan ollessa yksin kotona on ovikello soinut, oven takaa paljastui kaksi pihan tyttöä, jotka kysyivät kauniisti "Saavatko Luru ja Zia tulla ulos leikkimään?" XD

Meillä ei siis enää pelätä lapsia ja juhannuksena varsinkin Zia nautti silmin nähden kaksivuotiaan Silmun kanssa puuhaamisesta. Juhannuksen yksi sanonta olikin "Karavaani kulkee" Silmun taapertaessa edellä ja koirien perässä :)

Nuokkukohokkia:

Mäkitervakkoa:

Ja olikohan tämä valkolehdokki? Tuoksuu öisin huumaavalle :)

Zia pääsi mukaan metsää istuttamaan:

Ja Luru pääsi karvoistansa:

Niin tuntuu kesä hujahtaneen ohi nyt kun lomakin on melkein pidetty. Onneksi on sentään vielä tämä viikko vapaata ja kohtalaista keliäkin luvattu, joten voimme vielä tuudittautua siihen kuvitelmaan, että vielä olisi kesää jäljellä ;) Vikan lomaviikon kunniaksi kannattaa blogikin laittaa ajantasalla, joten aloitetaan urakka alkukesästä. Toukokuusta kesäkuun alkuun ravasimme koirien kanssa kohtuullisen tiiviisti maastossa. Onneksi maastohommat loppuivat tänä kesänä mukavasti ennen pahimpia helteitä ja ötököitä. Vielä yksi reissu on edessä syyskuun alussa, mutta sitä odotellessa muistellaan alkukesän töitä kuvien voimin :)

Tupasvillaa...

Koiria...

Tupasvillaa...

Koiria...

Mesimarjaa..

Ja koiria ;)

Yli emme ajaneet...

...koska alta näytti tältä!

Päivitykset alkakoot, vaikka lomaan on vielä pari päivää. Yleisön pyynnöstä ;) Lurusesta siis asiaa. Mustavalkoinen rouva on aiheuttanut kohtuullisesti päänvaivaa ja huolta vuoden 2009 puolella. On ollut rappukammoa, mahavaivoja, jumitusta kropassa, treenimotivaation puutetta... mitä vielä? Käydään nyt kuitenkin nämä läpi yksitellen.

Rappukammo:
Onneksi on jotain hyvääkin sanottavana, eli rappukammon saimme taltutettua alkuunsa. Tähän tepsivät samata keinot kuin viime kerralla, eli rapuissa ruvettiin viettämään aikaa namien kera. Jonkin aikaa Luru myös söi iltaruokansa rapussa ;) Lenkiltä tullessamme saatoimme juosta portaat parikin kertaa ylösalas ja aina tasanteilla syötiin namia. Varakeinoksi olin myös ajatellut lasten jarrusukkien ostamista liukastelun vähentämiseksi, mutta tähän ei sentään tarvinnut turvautua. Nykyään Luru kulkee raput liukastelematta ja iloisesti, hyvä hyvä :)

Mahavaivat:
Kertauksena, maaliskuussa Lurun maha oireili useamman viikon niin, että kakkoja tehtiin sisälle sekä päivällä että yöllä. Täältä löytyy lisää juttua sen hetken tilanteesta. Tilanne rauhottui hetkeksi Hill'sin ID ruualla, mutta muuttui pääsiäisen aikaan taas pahemmaksi (juttua täällä). Silloin lähti molemmista neideistä kakkanäytteet Eviraan ja Luru siirtyi kotiruualle (kiitos vielä kerran Päiville!). Eviran tulokset tulivat aikanaan eikä niissä ollut muuta huomautettavaa kuin se, että molemmilla neideillä oli Clostridium perfingens-bakteerin taso normaalia korkeammalla. Kyseessä on siis ihmisten ja eläinten normaaliin suolistoflooraan kuuluva bakteeri, jonka lisääntyneet määrät kielivät mm. ruokamyrkytyksestä. Lurun eläinlääkäri ehdotti kotiruuan lisäksi Progut-nimisen valmisteen lisäämistä ruokaan. Kyseessä on tapettu hiiva, joka ruokaan lisättynä auttaa pitämään suoliston mikrobistoa tasapainossa. Koirilla valmiste on vasta koekäytössä, mutta suotuisia tutkimustuloksia löytyy ainakin porsaiden, siipikarjan ja vasikoiden regoimisesta valmisteeseen. Itse tosin en huomannut Lurun mahan tilanteessa muutoksia suuntaan tai toiseen Progutin antamisen aikana. Maha on edelleen kunnossa (kop, kop) ja Lurun ruokavalio näyttää nykyään tältä:

1kg lihaa (vaihdellen eri laatuja)
150g broilerin maksaa (A-vitamiini)
n. 5dl hirssiä, tattaria, riisiä (suhteet vaihtelee viikoittain)
n. 0,5dl kuivattua porkkanaa (ihana tuote Kennelrehulta)
7 tl kuivattua merilevää (hivenaineet)
3 pipetillistä D-tippoja (D-vitamiini, saa apteekista)
2 dl auringonkukkaöljyä (E-vitamiini)
n. 12g kalsiumia

Laitan ensiksi pataan kaiken muun paitsi lihan, auringonkukkaöljyn ja D-tipat. Vettä noin 2l ja tunniksi 175 asteiseen uuniin. Sitten perään lihat ja vielä tunniksi uuniin. Öljyn ja D-tipat lisään vasta valmiisiin annoksiin antamishetkellä. Luru syö noin 400g annoksen päivässä ja ylläolevasta määrästä tulee vajaa 7 annosta. Eli viikon annos, jota täydennän NEUlla ja vähäisellä nappulamäärällä.

Jumitukset kropassa:
Luruhan kävi hierojalla huhtikuussa, joka totesi kaiken olevan suurinpiirtein kunnossa. Kesäkuun alussa meillä oli aika Leena Piiralle, joka totesi, ettei tilanne ihan niin auvoinen ole. Hän totesti Lurulla kohtuullisesti jumitusta selässä ja sen lisäksi vinoutta vasemmalle.  Hyvä keino havainnoida koiran vinoutta on asettaa se seisomaan tasajaloin katse eteenpäin suunnattuna (avustaja voi pitää koiran päästä kiinni). Takaapäin katsottuna asetetaan koiran selkäranka suoraan. Suoralla koiralla tätä ei tarvitse edes tehdä, Lurulla sen sijaan paino keikahti heti suoraan asettamisen jälkeen hiukan vasemmalle, eli diagnoosina vasemmalle vino. Leena sai jumituksia aika hyvin aukaistua ja ohjeeksi saimme ravilenkkejä (ainakin 3 puolen tunnin pituista viikossa), uintia (rauhallinen uimaan lähtö, ei saa juosta kaahottaen) ja mäkikiipeilyä (rauhassa kävellen ylös-alas, mitä jyrkempi sen parempi rinne). Katsotaan tilanne uudellen elokuussa ja mietitään sitten onko syytä kuvata selkä.

Treenimotivaation puute:
Tästä kirjoitan lisää TOKOSM postauksessa, mutta voin todeta, että suurta motivaation puutetta on havaittavissa :( Erityisesti koetilanteessa koiralta vain katoaa moottori :( En oikein tiedä mikä tähän on syynä, Luru saattaa treeneissäkin aivan paineettomassa tilanteessa yhtäkkiä hyytyä. Olenkin ruvennut miettimään voiko se kuitenkin olla jostain kipeä? Katselemme tilannetta hissukseen eteenpäin ja unohdamme kokeet taas ennalta määrittelemättömäksi ajaksi :(

Näin, tässä paketissa kaikki huoli mitä Luru on meille tämän vuoden puolella aiheuttanut. Tympeintä on huoli koiran voinnista, jos se on kuitenkin vakavammin kipeä? Tottakai harmittaa myös suunnattomasti lupaavan harrastuskoiran muuttuminen  treeneissä ja ennen kaikkea kokeissa epävarmaksi ja ilottomaksi. Tätä se kumminkin pahimmillaan on koirien kanssa, ei voi määräänsä enemmän tietää mitä saa, kun kantaa pentukoiran kotiin. Katselemme rauhassa ja tarvittaessa etsitään Lurulle paremmin sopivia harrastusmuotoja, vaikka kyse olisi pelkästä temppujen opettelusta kotona :)

Kyllä, luitte otsikon oikein, takautumia taasen ;) Meininki on kuitenkin vakaasti päivittää blogi ajantasalle, luvassa on juttua ainakin aiheista:

- Lurun rappukammo, maha, hieronta ja tokotilanne
- Kuvakuulumisia maastosta
- Juhannus 2009
- Ziiuskan jäljet
- Paimennustreeni 29.6.
- Kuinka kaksi naista lähtee tapaamaan kasvattajaa ;)
- Kuvakuulumisia mökiltä
- TOKOSM kuulumisia (joo, ei mennyt mitenkään odotusten mukaisesti!)

Hiljaa hyvä tulee ;) Tilanne on sentään huimasti parantunut viime kesästä silloinhan itseäni vaivasi nettiähky ja koko kesä taisi mennä ilman päivityksiä! Tuli nettilomailtua oikein urakalla ;) Kauheata on tänäkin vuonna todeta, että kesä se vain menee menojaan... mutta onneksi meidän perheen lomat on vielä autuaasti edessä, toivokaamme kauniita säitä myös elokuulle. Alkukesän ihanuutta muistellaan tässä postauksessa koulunpäättäjäisviikonlopulta otettujen kuvien voimin. Tällöin saimme Pertteliin odotettuja vieraita Turun vesikoirista ja perrot päästettiin sanamukaisesti kesälaitumelle:

Vieraina olivat ihanaiset Pinja, Lilli ja Tito (joka ei nuoresta iästään johtuen malttanut istua ryhmäkuvissa XD).

Tulee taas hiukka jäljessä nämä päivitykset, mutta haluan kumminkin merkitä blogiin vaikka myöhässäkin. Kuten aiemmin todettu, täältä on kiva jälkeenpäin katsella mitä on tullut tehtyä. Paimennuksesta kiinnostuneiden kannattaa myös lueskelle alempana löytyvää paimennuspostausta, joka on poikinut ihanan runsasta keskustelua, hyvä me! Keskustelu jatkukoon :)

Aiheena on helatorstain jälki, mutta samaan syssyyn merkitsen muistiin, että oltiin Turun porukan kanssa Hyvinkään koirakylpylässä 16.5.. Reissussa oli kaikkein kivointa se, että mukaan lähteneistä kuudesta koirasta kaikki polskivat puolen tunnin aikana reippaasti altaassa, osa heti, osa pienellä rohkaisulla :)

Sitten jäljestykseen. Päivi, Panda ja Neri kurvasivat helatorstaina iloksemme ja jälkiseuraksi aina Helsingista saakka. Aluksi vedettiin jäljet, sitten kahviteltiin ja lenkkeiltiin ja viimeiseksi ajettiin jäljet. Zialle tehtiin seuraavanlainen jälki:

Pituus: Ehkä noin 300-350m?
Ikä: Vajaa 5h.
Maasto, muoto ja makaukset: Maasto vaihtelevaa, pääosin tuoretta kuusivaltaista kangasta, osa matkasta soistunutta koivikkoa. Muoto loiva kaari ilman suoria kulmia, makauksia taisi olla alun ja lopun lisäksi kaksi piilomakausta.
Miten sujui: Sujui ihan hyvin, makaukset Zia ilmaisi edelleen nätisti, vaikka ne kuhisivat muurahaisia... Päivi yritti ottaa kuvia myös edestäpäin ja se todettiin liian suureksi häiriöksi, meinasi mennä ihmishauksi XD
Mitä opimme: Laita makausten namit rasioihin...

Neri sai myös kunnon jäljen ajettavakseen, mutta tätiosasto (Panda&Luru) saivat tyytyä peltojälkeen. Tapansa mukaan Luru kaahotti menemään XD Sillä on valtavasti kiinnostusta ja intoa jälkeen, täti on aina aivan tohkeissaan, mutta edelleen on tädille epäselvää mitä jälkeä onkaan tarkoitus seurata. Kaatona ollut peuransorkka kiinnosti Lurua valtavasti ja hän saikin ylpeänä kantaa sen autolle :) Alla opetuskuvaa jäljenteosta ja ajosta.

Aluksi oiotaan liina.

Ennen ajoa käydään loppuun lisäämässä kaato (myös sille ekalle koiralle!), tässä taivastellaan muurahaisten määrää...

Kaato näyttää tältä, huomatkaa sorkan alta pilkottava rasian kulma, eli loppupalkka kyllä oli rasiassa...

Anna koiran rauhassa nuuskutella ;)

Tässä odotellaan, että koira nostaisi jäljen.

Anna koiralle vapaus edetä, sopiva vauhti on reipas kävely. Jos joudut itse juoksemaan, hidasta koiran tahtia liinan avulla.

Liina kannattaa päästää suoraksi alusta asti, eikä kantaa kiepissä kädessä. Helpottaa huomattavasti maastossa liikkumista, kun liinasta voi tarttua kiinni puun toiselta puolelta.

Muista kerätä merkit tarkoin pois, paitsi jos käytät esim. talouspaperia.

Myös pellolla voi jäljestää, tädit vauhdissa :)

Palkkio on kaiken A&O.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa! Otetaan uusiksi :) :)

Välikevennyksenä, mitä me tehdään tämä kesä? Viime kesinä on juostu harjuilla, tänä kesänä palattiin soille :) Tarkemmin ottaen selvitetään mihin ojitettuihin (raiskattuihin!) soihin kannattaa jatkossakin valtion panostaa ja mitkä kannattaa jättää hiljalleen palaamaan luonnontilaisen kaltaisiksi. Ja ei, tästä(kään) aiheesta ei näillä näkymin ole tulossa väikkäriä ;) Ehkä sitten joskus...

Kiva puoli on, että koirat saavat kulkea maastossa mukana. Perron unelmaa päästä osallistumaan omistajan arkeen täysipainoisesti, ah!

Rouvat ja oja:

Tytöt ja oja:

Karvakasat, joita saa tovin pestä maastoreissun jälkeen:

Kyllä maastossa on mukavaa!:

Ensinnäkin, kiitos kaikille Lurun mahavaivoja myötäeläneille :) Sellainen päivitys tilanteeseen, että viime viikolla ollessamme Jaskan kanssa molemmat lomalla Lurun maha äityi yht'äkkiä kolmen tasaisen viikon jälkeen taas pahaksi :( Tällä kertaa kuvioissa oli kakkavaivojen lisäksi oksentamista :( En oikein tiedä mikä olisi hyvä etenemissuunnitelma, mutta päätin kuitenkin ensimmäiseksi lähettää kakkanäytteet Eviraan. Lurun ruoka on myös muutettu kotiruuaksi, Päiviltä sain onneksi loistavia neuvoja, kiitos! Alman emäntä, jos luet tämän, laita ihmeessä neuvoja tulemaan! Jos kakkanäytteistä ei löydy mitään eikä kotiruoka auta on ohjelmassa tähystys. Olen kuitenkin ihan positiivisin tunnelmin etenemässä, Luru kun on muutoin aivan oma itsensä eikä edelleenkään kipuile tai kuumeile mitenkään.

Positiivisempana jatkan kuvakertomuksella erittäin tarpeeseen tulleesta viikon lomasta ;)

Loma aloitettiin vesikoiralenkillä Kaarinassa. Erityisesti itseäni huvitti se, kuinka hyvin Luru tuli toimeen Ruohosten uroskolmikon kanssa. Ei auta kuin todeta, että neiti todella on maskuliininen... XD

Ja hiukka "more professional" kuvia linkkien takana, niistä kiitos Sailalle ja Mikalle!

Luru ja Zia siistimistauolla

Zia pusuttaa

Meille kanssa makkaraa!

Lomailua jatkettiin sukuloinnin merkeissä. Keskiviikkona päästiin taas metsään, kohteena Marttilan hirviporukan ylläpitämä ulkoilureitistö.

Samaisena keskiviikkona käytiin kuuntelemassa Kaisan Mejä-kurssin aloitusluento (siitä oma postaus myöhemmin!) ja ihastelemassa mustia karvapalleroita Katriinan ja Paavon luona, kiitos vain kestityksestä ja tsemppiä loppuviikkoihin ;)

Loppuloma menikin noiden Lurun mahavaivojen kanssa, mutta ehdittiin sentään tehdä pikavisiitti myös Helsinkiin.

Aloitetaan niistä kivoista. Viime viikonloppu vietettiin neitien kanssa Helsingissä tuttuja tapaillen Jaskan ollessa (jälleen kerran...) kertaamassa. Ehdittiin nähdä Kaisia koirineen sekä pentuja Aidan viimeisimmästä pentueesta. Nämä pentuset kunnostautuivatkin hienosti ensimmäisessä näyttelyssään heti treffien jälkeisenä päivänä, onnea! (mukana olivat Saaga, Mila, Romeo ja Osmo). Seuraavana päivänä me hyppäsimme tyttöjen kanssa Päivin aina yhtä hyvin palvelevaan "taksiin" ja pääsimme lenkkeilemään Nuuksioon :) :) Nerin ja Zian on perinteisesti otettava vähintään kerran yhteen lenkin aikana ja yleensä se tapahtuu heti lenkin alussa. Emännät pääsevät siinä testaamaan äänilahjojaan ojentaessaan riiviöitä XD Hassua kyllä, kaikki muut tulevat loistavasti toimeen keskenään eikä Panda sen kummemmin kuin Nerikään pahastu Lurun riehumisleikeistä. Näitä leikkejä kun ei todistetusti ihan joka vesikoira ymmärrä, hoh hoijaa... Että kauniita kiitoksia Päiville ja tytöille, teidän seurassa saamme olla rauhassa sitä mitä olemme :) Ainoa miinus tältä lenkiltä oli, että luulojemme vastaisesti Zia oli sittenkin onnistunut nirhaisemaan Nerin kaulaan pienen haavan :( Onneksi haava oli pieni eikä ilmeisesti ole aiheuttanut harmia. Vitsin Zia! Neiti on juoksujen jälkeen ollut aikaisempaa ärhäkämpi varsinkin narttuseurassa ja taidankin pitää sitä tästä lähtien hiukka tarkemmin silmällä.

Ikävämmät kuulumiset ovat jo vähän pidemmältä ajalta, enkä osaa vielä sanoa kuinka ikäviä ne oikeastaan ovat vai ovatko ollenkaan. Maaliskuun alkupuolella Luru teki useampaan otteeseen kakkoja sisälle. Selvästi yli 6 tuntia oli liian pitkä pidättelyaika ja rutiiniksi muodostuikin yhdet kakat päivällä minun ollessa töissä ja yhdet kakat yöllä (joiden hajuun oli todella mukava herätä...). Maha rauhottui aina riisi-kanakuurilla, mutta heti palatessa normaaliin ruokintaan alkoi sisälle kakkaaminen. Lisäselvennykseksi, muutoin Luru oli aivan normaali, eli muita oireita, kuten kutinaa, oksentelua tai kipukohtauksia ei ollut. Maha ei myöskään missään vaiheessa mennyt aivan ripulivaiheeseen. Muutoin suhtautuisin asiaan varmasti rennommin, mutta ottaen huomioon, että kahdella Lurun sisarella on todettu eosinofiilinen IBD (eli krooninen, tulehduksellinen suolisairaus) olen aika varpaillani näiden mahaoireiden kanssa. Kävimme lääkärillä, joka ensialkuun otti röntgenkuvat. Kuvissa ei suolistossa näkynyt mitään poikkeavaa, mahalaukun seinämät olivat hiukan ärtyneen oloiset. Kerroin toki lääkärille kaiken tietämäni sisarten sairashistoriasta, mutta totesimme molemmat, että tässä vaiheessa ei pidä tehdä liian hätäisiä johtopäätöksiä. Lurulla ei tosiaan ole missään vaiheessa ollut sellaisia voimakkaita oireita, joita sisaruksilla on ollut. Päätimme siis aloittaa hoidon vaihtamalla ruuan Hill's IDhen ja katsomalla miten tämä vaikuttaa. Luru on nyt kolme viikkoa syönyt IDtä ja maha voi hyvin. Kerran olen koittanut palauttaa aikaisempaan ruokaan, Purina Pro Planin kana&riisiin, mutta mahaoireet palasivat heti. Joten mennään IDllä nyt pitempi pätkä ja aloitetaan pikkuhiljaa etsimään, josko löydettäisiin joku hiukan halvempi Lurulle sopiva ruoka.

Loppuun toteankin vielä kerran kauniin kiitoksen Lurun kasvattajalle Marille, joka päätti jäättää Lurun pois jalostuskäytöstä! Minusta tämä on ihailtavaa :) Liian usein tuntuu, että jalostuksessa huomioidaan kyllä kaikki "mitattavat" terveysasiat (kuten lonkat, kyynärät, PRA, kilpirauhastestit, silmäpeilaus) mutta viitataan kintaalla esimerkiksi kaikenlaisille allergioille, mahaoireille tai ylipäätään herkkyydelle sairastaa kaikenlaista pikkuvaivaa. Koira todetaan terveeksi niin kauan, kun ei ole olemassa selkeätä testitulosta, jolla se todettaisiin sairaaksi. Allergioille ja herkkyydelle sairastella kun ei valitettavasti ole mitään testiä, josta saataisiin terve tai sairas tulos. Kaikki tällaiset yliherkkyydet ja allergiat kertovat minusta yleisesti alentuneesta vastustuskyvystä. Syitä on varmasti muitakin, mutta yksi isoimmista on geneettisen vaihtelun väheneminen. Mitä pienempi on populaation geenivarasto, sen pienempi on  sen kyky tuottaa terveitä koiria, piste.

Tuleepa nyt parin viikon takaisia kuulumisia, mutta ei se mitään ;) Tässä vuosien saatossa (näin voi jo sanoa, kun kirjoituksia on kertynyt jo vuodesta 2006 eteenpäin!) olen nimittäin huomannut, että kannattaa kirjoittaa asioita blogiin. Täältä niitä on helppo tarkistaa jälkeenpäin kun oma muisti pettää ;)

Perjantai 13.3. oli meillä kovin kiireinen päivä, mutta mukavalla tavalla. Se oli hyvin koiratäyteinen päivä. Yksi mukavuus tässä tutkijan työssä onkin se, että tunteja voi kerätä alkuviikolla varastoon ja perjantain tehdä puolikkaana :) Työpuhelin kun kulkee koko ajan mukana, joten tavoitettavuudessa ei ole ongelmia, vaikka puuhaisikin koirien kanssa XD

Päivä alkoi Lurun hierojalla. Aluksi hieroja tunnusteli lihaksia ja katseli nivelten liikeratoja. Myös liikkeet katsottiin erikseen ulkona. Tämän jälkeen Luru pääsi vesitankkiin, johon laskettiin mahaan asti lämmintä vettä ja tankin pohjalla oleva juoksumatto laitettiin käyntiin. Homman juju oli lämpimän veden rentouttava vaikutus lihaksiin ja hitaasti liikkuvan juoksumaton myötä tuleva rauhallinen kävelyliike veden vastuksella. Tankin jälkeen Luru-neiti pääsi tasapainoilemaan tasapainolaudalla, jonka kanssa todettiin neidin syvät lihakset erittäin hyväkuntoisiksi. Sessio päätettiin perinteiseen hierontaan koiran maatessa kyljellään. Ei löytynyt mitään suurempaa vikaa, takareiden lihakset olivat vähän tiukat ja selkälihaksissa oli myös tiukkuutta, mutta ei mitään erityistä jumissa olevaa kohtaa. Hyvä näin, seuraavaksi kesäkuussa Leenalle :)

Välissä kävin pitämässä työpalaverin Kaarinassa ja sitten suuntasimme neitien kanssa Maijan&Charon&Rufuksen luokse tervehtimään uutta tulokasta. Pientä, suloista poikanyyttiä, jonka sain kunnian ottaa syliin heti ovelta ;) Myös Zia tervehti tulokasta hyppäämällä vauvan ja minun päälleni kiirehtiessään innokasta Charoa pakoon... Hyvin on poika tottunut koiriin, kun tämä yllätys ei aiheuttanut minkäänlaista itkureaktiota XD Aurinkoisen pellon laidalla oli mukava katsella koirien menoa ja käydä välillä kurkkaamassa vaunuihin, "kyllä, se nukkuu vieläkin" :) Tosin Luru-raukka joutui hierojan ohjeiden mukaisesti hiukka rajoittaman menoaan.

Päivä päättyi viimeisiin Kaisan treeneihin, joissa aiheena oli loppukoe. Lurusen kanssa harjoiteltiin tietenkin AVO-luokkaa. En tiedä johtuiko päivän tiiviistä ohjelmasta vai eikö meidän koejännitys ole kuitenkaan laantunut. Luru nimittäin jähmettyi taas kehässä :( Seuraaminen meni ok, mutta liikkeestä maahanmeno oli alkuun istumista. Otettiin liike kolmesti ennen kuin saatiin oikeaoppinen suoritus. Ilmeisesti tässä oli liikaa epäonnistumisia neidille ja luoksetulossa lähti hitaasti, pysähtyi kyllä hyvin, mutta loppuluoksetulo oli sikahidas. Koitettiin ottaa heti perään pelkkä suora luoksetulo ja tässä vaiheessa Luru jähmettyi alkusijoilleen jääden istumaan paikalleen :( Päätettiin sitten keskeyttää suoritus muutaman koiran ajaksi. Uudelleen kun mentiin kehään, aloitettiin luoksetulolla. Suora luoksetulo onnistuikin ihan hyvin lelupalkalla palkaten (muuten liikkeet tehtiin ilman palkkaa). Loppu menikin sitten jo ok, nouto oli hieno, kaukoissa tarvitsi kaksi käskyä ekaan nousuun, mutta loppu oli hieno ja estehypyssä ei ole koskaan ollutkaan ongelmia.

Täytyy myöntää, että tuo jähmettyminen tuli kyllä vähän yllätyksenä :( Treenit ovat sujuneet niin hyvin koko alkuvuoden, että luulin meidän jo edistyneen tässäkin asiassa. Toki edistystä on tapahtunutkin, entisen Lurun kanssa ei uudelleen kehään meno olisi onnistunut, nyt jähmettyminen saatiin purettua 10 minuutin tauolla. Saas nähdä miten käy Marttilan kokeessa 13.4. Viime viikon ja tämän viikon omat treenisessiot ovat kyllä sujuneet tosi hyvin ja olenkin päättänyt ottaa luoksetulossa ainoastaan suoria luoksetuloja ennen koetta. Jos nyt kerran koittaisi pysähtyykö se, jos ei pysähdy, niin mieluummin suora luoksetulo 6 pisteellä eikä jähmettymistä ;) Keskityn myös erityisesti palkkaamattomuuteen liikkeiden välillä (kehumista ei lasketa tässä palkaksi ;).

Miksi kukaan ei kertonut minulle hankkiessani koiraa, että ne joskus tekevät yöllä kakat sisälle? Ja miksi kukaan ei kertonut minulle, että siihen kakan hajuun oikeasti herää keskellä yötä? Kakat on pakko siivota ja sitten sitä onkin jo sen verran virkeä, ettei uni meinaa millään enää tulla...

Viime yön yllätyksestä vastasi Lurunen. Pääasiassa näitä yllätyksiä kyllä järjestää Luru, mutta viime viikolla myös Zia kunnostautui tässä lajissa. Taidan jättää kokeeksi kuivatut poronluut antamatta, se on ainoa muutos ruokavaliossa, jonka tähän hätään keksin.

Positiivisia uutisia perään, sain vihdoin varattua hieroja-ajan Lurulle. Ensin mennään perjantaina Anu Rikkilän käsittelyyn ja toinen aika on varattu Leena Piiralle kesäkuulle (koska aikaisempia aikoja ei ollut!).

On hyvä, että välillä saa olla koiristaan ylpeä niin jaksaa taas niitä huonompia päiviä ja takapakkeja ;) Viikonlopun ylpeydenaiheena oli neitien nopea sopeutuminen erilaisiin paikkoihin ja olosuhteisiin. Lauantai-illalla oli tiedossa Jaskan kummisedän 50-vuotisjuhlat Längelmäellä. Olimme varanneet majoituksen hotellista Orivedeltä (joka oli jo itsessään mieltä avartava kokemus ;). Jossittelimme voisimmeko ottaa koirat mukaan juhliin vai jätämmekö ne hotelliin ja päätimme jättää ne hotelliin vaikka yksinoloaikaa tulisikin melko runsaasti ottaen huomioon, että paikka oli neideille vieras. Kello 17-23 viihdyttiin julhlissa ja vaikka vähän olin jännittänyt, miten tytöt mahtavat pärjätä niin kaikki oli hotellihuoneessa kunnossa :) :) On mukava tietää, että koirat uskaltaa jättää yksin vieraaseen paikkaan vähän pidemmäksikin aikaa ilman, että niille tulee traumoja!

Traumoista puheenollen. Luru on onnistunut kehittämään itselleen jälleen kerran pienoisen rappukammon :( Tätä ilmeni viimeksi Munkkivuoressa vuonna 2006 (juttua täällä) ja silloin kammo saatiin katoamaan ahkeralla harjoittelulla (juttua täällä). Tilanne on nyt aivan sama, eli Lurulle ei tietääkseni ole sattunut mitään pahempia liukastumisia käytävässä, yht'äkkiä se on vaan keksinyt, että käytävä on liukas ja jännittää jalkojaan, jolloin jalat lipsuvat entistä enemmän. Välillä on mennyt viikko niin, että rapuissa kuljetaan ihan ongelmitta ja sitten jostain aivan pienestä liukastumisesta alkaa jännitys uudelleen :( Täytyy taas aloittaa sitkeä harjoittelu, jospa se siitä. Tämä onkin hyvä esimerkki Lurun ja Zian luonne-eroista Zian hyväksi. Yhtä lailla Zia on välillä liukastunut rapuissa, kun on ollut niin kova vauhti lenkille. Mutta Zialle ei jää näistä liukastumisista mitään kammoja päälle, yhtä reippaasti se liikkuu rapuissa heti liukastumisen jälkeen. Hyvä, että edes toinen koira on hiukka parempi tokenemaan vastoinkäymisistä ;)

Lisää mukavia terveystuloksia Zian osalta:

lonkat: A-A
kyynärät: 0-0

Hianoa pikkutyttö :) :)

Olen ehtinyt monta kertaa todeta, että onneksi Zia ei ollut ensimmäinen koirani. Jos nimittäin olisi, olisin jo monet kerrat ehtinyt hyppiä seinille odottaessani neidin ensimmäisiä juoksuja. Lurun ekat juoksut alkoivat reilu vuoden ikäisenä ja niitä ehdin jo vähän stressata... "mahtaako se ikinä juoksuilla?" jne.

Zia siis pisti huomattavasti paremmaksi... Juoksujen alkaessa pikkuneiti oli pyöreästi 1,5 vuotta vanha ;) ;)

Pääasia kuitenkin, että alkoivat ja täytyy sanoa, etten ihan hirveän monta ajatusta ole ehtinyt asialle uhrata :) Nyt sitten odottelen, että neiti kasvaisi myös henkisesti aikuiseksi. Ainakin se on jo pari kertaa komentanut Lurua ihan kunnolla ;)

Zia-pieni vietti viime viikon Kaisin luona (järjestäen Kaisille sopivasti tekemistä myös iltapuhteiksi siivoamisen muodossa XD) ja samalla reissulla käytiin terveystarkastuksissa.

Koiranettiin oli jo päivätty:

22.1.2009 Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia.

Loppuja odotellessa...

P.s. karvat lähti samantien kun sain riiviön kotiin ja nyt mulla on Parkanon öinä sängyssä ihana, sileäkarvainen ja ylisöpö jalkojen lämmitin ;) Niinä päivinä kun ollaan kotikotona, Jaska saa hoitaa sen tehtävän ja Zialla ei ole asiaa sänkyyn.

P.p.s niin ja tiedoksi kaikille bloginkin lukijoille, vietämme nykyään tyttöjen kanssa kaksijakoista elämää, kolme-neljä päivää viikossa Parkanossa mun työn takia, loput Salossa etätöissä ja vapaalla Jaskan kanssa... kannattaa hankkia mies, jolla on sama koulutus kun itsellä ;)

Uskollinen, tottelevainen, iloinen, uuttera, rohkea ja tasapainoinen. Erinomaisesta ymmärtämiskyvystä johtuen erittäin oppivainen. Sopeutuu kaikkiin tilanteisiin ja ilmasto-olosuhteisiin.

Tämän määritelmän mukaisesti minulle tulee mielikuva helposti oppivasta, älykkäästä, sopeutuvaisesta ja ennen kaikkea tasapainoisesta koirasta. Todellisuudessa perrojen luonteissa löytyy todella paljon vaihtelua ja mikä itseäni on erityisesti huolettanut on se, että rauhattomia/häslääviä/kärsimättömiä, voisiko jopa sanoa heikkohermoisia, yksilöitä tuntuu löytyvän aivan liikaa :( Toki tämä on myös mielipidekysymys, kaikki eivät pidä vaikkapa hervotonta haukkumista koulutustilanteissa ongelmana kun itse ajattelen sen olevan yksi merkki huonohermoisuudesta? Arkuus ja pehmeys ovat myös luonteenpiirteitä, joiden ei soisi perroissa yleistyvän.

Vaikeampaa onkin sitten päätellä mikä koiran luonteessa on perittyä ja mikä koulutuksesta ja ympäristöstä johtuvaa?? Esimerkkinä. Aluksi ajattelin ilman muuta, että Luru on hitusen liian pehmeä. Sen tuntuu olevan vaikea päästä yli joistain tilanteista ja se paineistuu helposti komennuksesta. Käytännön esimerkki, meillä oli Lurun pentuaikana telkkarin edessä puinen sermi. Joku päivä yksin ollessaan Luru oli ilmeisesti pyörittänyt aktivointipallonsa sermiä vasten, sermi oli rymähdyksellä kaatunut. Sama sermi on meillä edelleen käytössä Zian ansiosta ja vieläkin, jos sermiä nostetaan Luru kyyristelee vaikka ei olisi edes samassa huoneessa... Jos komennan Lurua kovemmin, se reagoi siihen helposti jäämällä täysin paikoilleen. Tätä sattuu myös silloin, jos lenkillä komennan Ziaa ja vaikka Luru ei ole lähelläkään niin se saattaa jäädä paikoilleen ja nököttää samalla paikalla, vaikka minä ja Zia olemme jatkaneet jo useamman kymmenen metriä eteenpäin. Tämä voi tietenkin olla täysin minun syytäni, olenko komentanut Lurua liian kovasti? Toisaalta, Zia on alusta asti reagoinut komennukseen ihan eri tavalla. Pikku neidille kun ärähtää, neiti lähtee tulemaan häntä vispaten luokse tyyliin "ai mitä, minäkö, siis olisin tehnyt jotain väärin? Een minä, ollaan kavereita ja koska olen niin suloinen, et varmasti ole minulle vihainen ;)". Eikä sille yleensä voikaan olla vihainen. MUTTA sitten taas toisaalta, Zia reagoi ääniin ihan eritavalla kuin Luru, joka ei ole koskaan ollut moksiskaan minkäänlaisista pamahduksista/rapisteluista tms. Luru ei myöskään ole ikinä pelännyt mitään vastaantulevaa, kun taas Ziasta esimerkiksi sauvakävelijä on ehdottoman epäilyttävä ja sitä pitää väistää.

Onko Lurun paineistuminen komennuksesta siis ihan omaa syytäni, olenko osannut Zian kanssa toimia maltillisemmin ja välttää ylilyöntejä, vai onko kyse vain Lurun perusluonteeseen kuuluvasta "varovaisuudesta", jonka takia se herkemmin "ahdistuu"? Se on ihan selvä, että Luru on luonteeltaan jäykempi ja huumorintajuttomampi kuin Zia, jos tällaisia termejä koirien luonteista voi käyttää.

Olen asiaa sen verran vatvonut, että päätin jo syksyllä viedä Lurun sopivan tilaisuuden tullen luonnetestiin.

Katselin luonnetestikalenteria Suomen palveluskoiraliiton sivuilta ja lähdin soittelemaan paikkaa. Tiesin kyllä, että tunkua testeihin on, joten olin todella tyytyväinen kun sain meille paikan Ylöjärvelle 19-20.4. Ihan tiedoksi vaan, jos joku lukija etsii luonnetestipaikkaa, Ylöjärvellä on tilaa, sen sijaan

Ennen Zian saapumista kävin Lurun kanssa kolmeen otteeseen inventoimassa Pohjois-Karjalan tuuli- ja rantakerrostumia. Reissut menivät ihan mukavasti vaikka pitkät ajomatkat välillä ahdistivatkin. Lurun kanssa on mukava reissata, se kun yleisesti ottaen osaa käyttäytyä jopa hotellissa ;)

Tulipa viimeisellä reissulla todettua myös se, että kyllä siellä Pohjois-Karjalassa joitain suurpetojakin liikkuu. Olimme päässeet kohteelle vievän metsäautotien päähän kun koko aamupäivän jatkunut sade lakkasi. Totesin harmikseni tien ajokelvottomaksi mikä tarkoitti muutaman kilometrin ylimääräistä tallustelua. Tästä ja ylipäätään koko inventoinneista ärsyyntyneenä päästin Lurun ulos autosta ja rupesin keräilemään kamoja mukaan. Luru oli heti auton vierellä omituisen levoton, haisteli ja pälyili ympäriinsä. Lähtiessämme kävelemään tietä pitkin neidin outo käytös jatkui, se teputti jäykkänä eteenpäin ja jäi useaan otteeseen jälkeeni (yleensä Luru juoksee iloisena mun edellä). Rupesin siinä katselemaan maahan ja kappas, kaksi riviä ison koiran tassunjäljen näköisiä jälkiä risteili edessämme. Jatkoimme vielä hetken kunnes tieltä löytyi aivan tuore kakkakasa. Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että käännyimme takaisin autolle…

Eihän ne tietty välttämättä susia olleet…mutta tämä parivaljakko ei jäänyt sitä selvittämään ;)

Kuvasaldoa reissulta:

Kolilta löytyi hienoa ruskaa ja paljon mustikoita:

Jotenkin vain viihdymme soiden läheisyydessä:

Oppi se meidänkin vesikoira vihdoin uimaan…

Ja todettakoon vielä, että vanha, uskollinen Saabikin kesti monet tuhannet ajokilometrit. 200 000km meni rikki Kolilla :)

Lurunen täytti eilen vuoden!!! Eipä tullut sitten sitä erityisemmin juhlittua, mutta tänään lähdimme vesikoiratreffeille Jakomäkeen. Uskoisin, että siinä oli Lurulle juhlaa kerrakseen, sen verran harvoin noihin tapaamisiin olemme päässeet... Harvinaista herkkua siis :)

Vauhtia riitti jälleen...

Kuka se sieltä kurkistaa ?!?

Kepitkin "koitetaan" jakaa sulassa sovussa

Mukana oli myös syötävän suloinen perropentu Hippi

Hankin Lurulle vihdoin sen fleece-haalarin, jonka perään olen pitempään haikaillut. Sitä on testattu yhdellä lenkillä ja jo nyt olen todella tyytyväinen ostokseen :) Eihän tuo sitä kylmyyden takia tarvitsisi (ainakaan näillä pakkasilla), mutta haalari estää mukavasti lumen tarttumista turkkiin, ja näin ollen selvitään vähemmällä läträämisellä lenkin jälkeen!

Tämän lisäksi kävi mieletön tuuri. Meillä oli joulukuusiostoksilta jäljellä 30€ lahjakortti Bauhausiin. Sielläpä olikin myös lemmikkitarvikkeita valikoimissa (jouluna ei ollut, ne oli varmaan siivottu tilapäisesti pois joulujuttujen tieltä), joten sain vihdoin hankittua Lurulle myös kurahaalarin :)

Näillä pärjätäänkin pitkään!

Olisiko täällä minullekin jotain?

Siis mua ei vois enää vähemmän kiinnostaa...

Niinpä niin, tilanne taitaa olla tuttu kaikille pienten lasten vanhemmille :)

Pakettien avaamiseen vaan tuhrautui aikaa melkoisesti! Muuten Luru sai nauttia poikkeuksellisen runsaasta huomiosta, sukulaisia kun kierrettiin, niin leikittäjiä löytyi useampia. Neiti tutustui myös pikkulapsiin ja hauskuus näytti olevan molemminpuolista:) Eikä mennyt mahakaan kuralle, vaikka koirankin ruokavalio sisälsi muutamia jouluherkkuja:)

Joulun sää oli kyllä todella omituinen:

Tuttu vesikoiraporukka on tapaillut useamman kerran Jakomäen koirapuiston viereisissä metsissä. Meillä on aina ollut jotain muuta menoa, mutta viime sunnuntaina pääsimme mekin mukaan treffeille :) Olin Lurun kanssa paikalla vähän ajoissa ja käytiin katsastamassa siinä vieressä oleva luonnonsuojelualue Slåttmossen. Ihan kiva keidassuo :) Meinasivat rahkasammalet viedä tämän suonystävän mennessään ;)

Päädyttiin kumminkin treffeille, Luru arvosti sitä varmasti enemmän! Hauskaa oli ja todettiin taas kerran, että on ne kyllä Vanu-siskonsa kanssa niin samannäköisiä...

Lurulta ajettiin tosiaan tuossa marraskuun alussa karva toisen kerran alas. Alta paljastui todella huomattavan paljon harmaampi pieni koiraneiti!! Taisin siitä jo aikaisemmin mainita, mutta laitan tähän nyt vielä todisteeksi kuvan kesäkuun ajelun jälkeiseltä ajalta. Verratkaa vaan huvikseen vaikka tuohon heijastinliivikuvaan!

Sitten vielä toinen kuva, kun neiti oli vielä KarvaTurilas :)

...ei ole kertynyt vielä kovin montaa asustetta :)

Ei sen puoleen, Luru ei oikein tunnu vaatteista välittävän. Heijastinliivi nyt menee jotenkuten, sitä ei tarvitse koko ajan yrittää riisua toisin kuin toppatakkia, hoh hoijaa... Siis riisua pyörimällä ja kierimällä maassa!

Omistaja toivoisi vaatekaappiin vielä täydennystä kurapuvun ja fleece-asun muodossa. Fleece olisi mukava niitä kertoja varten, kun Luru joutuu odottamaan tallilla autossa.

Nyt tulee niitä luvattuja kuvia sisarustapaamisesta parin viikon takaa. Paikalla oli tosiaan kaksi Lurun siskoa: Helmi ja Vanu sekä yksi veli: Ricky. Sisaruksilla oli todella hauskaa ja olihan niissä jotain samaa näköäkin;)

Siskot ihmettelevät viimeisenä saapunutta velipoikaa:

Neljä koiraa, neljä omistajaa:) ^

Sisarusten ihmeeksi Luru teki enkeleitä:)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita...

Vasemmalta oikealle Luru, Vanu, Helmi ja Ricky

Istuivathan ne hetken sopivasti, jotta sain kuvan napattua...

Isäntä oli meitä reissuleskiä ilahduttamassa viikonlopun verran. Onneksi Riiasta Suomeen lentää tunnissa, joten vierailut onnistuu suunnilleen joka toinen viikonloppu. Hyödynnettiin sunnuntain ihanaa syyssäätä ja käytiin pitemmällä retkellä Talin huipulla. Aivan mielettömät värit puissa, niistä pitää nauttia nyt kun vielä voi. Syysmyrskyt riipovat kyllä loputkin lehdet puista ihan näinä viikkoina...

Iso neiti Lurunen.

Neitiä hyppyyttää!

Pusu emännälle!

Meidän miesvahvistus.

Emäntä lähti pitkäksi viikonlopuksi Riikaan moikkaamaan isäntää. Luru pääsi Helmi-siskon luokse hoitoon:) Perjantai aamulla siis taiteilin laukku toisessa ja koira hihnan päässä toisessa kädessä bussilla kohti Lurun varakotia. Hyvin päästiin perille ja mun matka helpottui huomattavasti jätettyäni Lurun Tuulin seuraan Helmiä odottelemaan. Vähän oli ilmeisesti itkenyt mun perään, mutta äkkiäkös tuo oli mammansa unohtunut, kun sisko tuli aamulenkiltä:)

Riikassa oli mukavaa, seura ainakin oli maailman parasta! Kiitos kulta:) Tein mielenkiintoisia huomioita baltialaisesta koiranpidosta. Eläinkaupoissa oli myytävänä hirmuisesti kuonokoppia. Niitä näkyi myös todella paljon kaduilla kävelevillä koirilla. Mahtaako Latviassa olla joku säädös tietynkokoisten koirien kuonokoppapakosta?? Eläinkauppojen valikoimat olivat muutenkin mielenkiintoset. Aika vähän näkyi semmoisia "asiallisempia" koiravarusteita. Valikoimaa löytyi sellaisesta fifikategoriasta (kuviollisia kaulapantoja ja makuualustoja joka lähtöön). Samoin vinkulelua löytyi jos jonkinlaista, tosin sellaista kokoluokkaa, ettei olisi meidän neidillä kestänyt montakaan minuuttia ehjänä... Hihnavalikoima oli myös valittu värien mukaan. Koitin löytää sellaista "koulutushihnaa", siis sellaista, jonka pituutta saa säädeltyä ja jonka saa lenkiksi itsensä ympärille, ettei toinen käsi olisi koko ajan varattuna hihnan kannatteluun. No ei sellaisia näkynyt, kahden koiran hihnaa kyllä olisi löytynyt. Myöskään kunnon luita ei ollut tarjolla. Löysin kumminkin puisen noutokapulan ja jälleen yhden aktiivipallon. Pallo on sellainen reiällinen, johon saa loistavasti kinkunsiivun sisälle eikä se tule liian helposti ulos. Nytkin Luru tuhertaa pallon kanssa sohvalla. Saa sitten nähdä kuinka kauan tämä pallo kestää neidin tehokäytössä!

Viikonloppu meni liian äkkiä! Onneksi Lurun riemuisa vastaanotto piristi kummasti. Hyvin olivat siskokset viihtyneet rähisemättä toisilleen. Kaikkea muuta mukavaa ajanvietettä ne sen sijaan olivat keksineet toistensa kanssa:) Täytyy kai sitä tyttöjenkin harjoitella urosten elkeitä... Kiitos Tuuli, Niilo ja Helmi ensiluokkaisesta hoivasta!!

Luru on ollut melkoisen kiltti pentu, tuhoja ei tähän asti ole tullut mitenkään hirvittävän paljon. Yksi kännykän laturi, muutama lehtikori, biojätepussi tai pissapaperit silppuna... No ei kuitenkaan mitään korvaamatonta. Toisaalta täytyy myöntää, että eteinen (kengät) on suojattu portilla, samoin kun telkkari sun muut elektroniikkalaitteet. Samoin kaikki sähköjohdot on piilotettu. Viime viikolla Luru keksinkin sitten urakalla kaikkea tuhottavaa, mm. vessapaperirullan, vessanoven karmin...

Alla todistekuva tuhotusta vinkulelusta (no se sentään oli neidin oma) ja Lurun tavasta ylipäätään levitellä lelujaan ympäri asuntoa. Erityisesti tätä tapahtuu kun tyttö on väsynyt...

No niin. Päätin vihdoin aloittaa oman blogin meitin pienelle (ei se tosin enää ole niin kauhian pieni!) espanjanvesikoirapennulle Lurulle. Lähinnä blogi tulee kertomaan Lurun elämästä, mutta katsotaan nyt kuinka tiukkaan tämä rajaus toimii käytännössä... Ajatus blogista lähti lähinnä erään toisen vesiäispennun Kaislan treenipäiväkirjasta. Mulla on sama ajatus takana, eli käytän blogia myös omana muistikirjana treeneistämme. Ei tule sitten aina toistettua samoja harjoituksia, toivottavasti;)Katsotaan nyt sitten kuinka nopeasti tämä miehen ulkomaankomennuksen takia yksinhuoltajana elävä koiranomistaja ehtii blogiaan päivitellä!